Lottien ainutlaatuiset sotaponnistukset

Itsenäisyyspäivä herkistää rintamalla olleen lotan. Naisten panos sotavuosista selviämiseen ei saisi unohtua.

Espoolainen Aune Rahola (86) pursuaa edelleen energiaa ja elämäniloa, aivan kuten silloin nuorena lottana. Hän liittyi Lotta Svärd -järjestöön syksyllä 1939, aivan talvisodan kynnyksellä. Vielä nykyäänkin, 70 vuotta myöhemmin, hän muistaa antamansa lottalupauksen sanat.

– Se meni jotenkin niin, että minä lupaan kunniasanallani, että rehellisesti ja omantunnontarkasti avustan suojeluskuntajärjestöä sen puolustaessa uskontoa, kotia ja isänmaata ja täytän minulle uskotut maanpuolustustehtävät noudattaen Lotta Svärd -järjestön sääntöjä.

Rahola liittyi lottiin paljolti sukuvelvoitteesta ja pääsi suoraan tositoimiin.

– Minut otettiin vähän kuin varkain isoihin lottiin, vaikka olisin oikeasti kuulunut pikkulottien puolelle. Mutta ajat olivat sellaiset, että ikärajoissa vähän joustettiin, kun olisin kuitenkin täyttänyt vaaditut 17 vuotta puolen vuoden kuluttua. Lotaksi ryhtyminen oli oikeastaan itsestäänselvyys, sillä äitini oli ollut lotta vapaussodassa ja isäkin toimi aktiivisesti suojeluskunnassa.

Talvisodan kauhunhetki

Talvisodan syttyminen merkitsi Aune Raholalle väestönsuojelutehtäviä kotirintamalla.

– Kuuluin Tampereen väestönsuojelukeskukseen ja vihollislentokoneiden lähestyminen aiheutti aina vilskettä. Kun koneet lähestyivät, kotipuhelimet menivät mykäksi ja sieltä kuului hiljainen hälytys. Silloin minun piti juosta kotoa väestönsuojelukeskukseen ja ottaa siellä vastaan tarkempaa tietoa lähestyvistä koneista ja välittää sitä edelleen.

Työ vetosi nuoreen tyttöön mielenkiintoisuudellaan ja jännittävyydellään. Aune Rahola ei muista pelänneensä kuin kerran.

– Silloin en päässyt lähtemään kotoa väestönsuojelukeskukseen, vaan jouduin kiiruhtamaan kodin lähellä olleeseen alkeelliseen pommisuojaan. Se oli ihan täynnä ihmisiä. Pommi tipahti suojasta vain parinsadan metrin päähän. Maa tärisi ja suojan rappaus ropisi niskaan. Silloin tuli pelko ja ahdistus siitä, ettei pääse siitä loukosta pois, Rahola muistelee.

Radistina rintamalla

Jatkosodan alkuvaiheessa Rahola koulutettiin radistin tehtäviin ja hän sai komennuksen rintamalle. Hän matkasi Viteliin Laatokan rannalle ja otti paikkansa rannikkotykistörykmentti 13:n radistina. Työ oli pääosin rutiininomaista.

– Se oli pääasiassa kuuntelua ja viestien vastaanottamista ja lähettämistä. Kerran päivässä otimme ylös säätiedotuksen. Teimme työtä vuoroissa ja vapaa-aikoina autoimme muita lottia tai kävimme hiihtelemässä.

Asemasotavaihe takasi suhteellisen rauhalliset olot, mutta yllättäviäkin tapahtumia riitti.

– Olihan siellä desantteja ja siihen lähelle putosi myös lentokone. Tässä on kuva koneen lentäjästä, Rahola esittelee kotialbumista, jossa on huolettomia, mutta myös murheellisia otoksia rintamalta.

Kultainen nuoruus

Rintamakokemus teki Raholaan lähtemättömän vaikutuksen. Näin jälkeenpäin hän muistelee aikaa haikeana.

– Se herättää ihania muistoja, olihan se minun nuoruuttani. Rintamalla oli mukava olla, sillä siellä oli paljon nuoria ja me viihdyimme yhdessä. Iltaisin me kokoonnuimme laulamaan tai kuuntelemaan Aunuksen radiota ja sen kuuluttajaa, Pekka Tiilikaista.

Muistoja kultaa myös se, että samassa esikunnassa vaikutti eräs tykistöupseeri Rahola.

– Meille syttyi romanssi. Aloimme ensin katsella toisiamme ja kävelimme iltaisin yhdessä. Se oli romanttista ja kaunista. Palasin sitten itse siviiliin, sillä isäni kuoli. Kun mieheni tuli ensimmäiselle lomalleen, menimme kihloihin. Siitä se sitten lähti, naimisissa ehdittiin olla 64 vuotta ja lapsia saatiin kuusi, nyt 15 lapsenlapsen ja 10 lapsenlapsenlapsen isoäiti Aune Rahola muistelee.

Monen roolin lotat

Lottatyö päättyi Raholan ja kaikkien muidenkin osalta vuoteen 1944, jolloin valvontakomissio lakkautti järjestön luonnehtien sitä fasistiseksi.

– Se oli tavattoman surullista, siinä lopahti yksi elämäntehtävistäni. Lottia ei mielestäni arvostettu silloin eikä ehkä vieläkään tarpeeksi, ainakaan kotirintamalottia. He leipoivat sata tuhatta kiloa leipää vuorokaudessa ja vapauttivat eri toimiensa ansiosta tuhansia miehiä rintamalle. He pitivät huolta evakuoiduista, sotaorvoista ja sankarivainajista.

Väestönsuojelutehtävissä ja radistina toiminut Rahola näki läheltä monenlaisia lottatehtäviä, mutta raskainta työtä tekivät hänen mielestään kaatuneiden evakuoimiskeskuksissa työskennelleet.

– He ottivat ruumiit vastaan ja laittoivat ne hautauskuntoon. Talvella se tarkoitti jäätyneiden ruumiiden sulattamista ja jälkien paikkailua. Kesällä täytyi sietää mätänevien ruumiiden hajua. Se työ oli henkisesti valtavan raskasta.

Lottaopit vahvana mielessä

Aune Rahola palkittiin vuosi sitten ansioistaan lottana ja sotilaskotisisarena 4. luokan vapaudenristillä. Se sai sodan veteraanin lähes sanattomaksi.

4. luokan vapaudenristi. Kuva: Lehtikuva.

– Se luovutustilaisuus oli ihana ja tällainen kunnia harvinaislaatuista. En oikein millään meinannut tajuta, että minulle se suotiin.

Rahola jatkaa edelleenkin aktiivista toimintaansa lotta-aatteen parissa ja noudattaa joka päivä etenkin tärkeimmäksi katsomaansa ohjetta.

– Vaadi enin aina itseltäsi. Näin kehottavat lottien kultaiset sanat, ja sitä minä olen aina pitänyt ohjenuoranani.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.