Loukkaantunut susi liikkuu Uudessakaupungissa

Poliisin mukaan Uudessakaupungissa Varsinais-Suomessa liikkuu loukkaantunut susi. Tammenniementiellä eläimen nähnyt pariskunta oli kertonut poliisille suden ontuvan jalkaansa. Poliisi arvioi, että kyseessä on ilmeisesti sama eläin, joka oli aiemmin käynyt Karkuntien varrella olevan talon pihassa.

Tammenniementiellä käynyt petoasiantuntija on vahvistanut, että jäljet ovat suden. Verijälkien mukaan se ontuu oikeaa takajalkaansa.

Päivystävä komisario määräsi eilen suden lopetettavaksi. Paikalliset metsästysseurat pääsivät suden jäljille, mutta sitä ei kuitenkaan tavoitettu.

Lopetuspäätös oli voimassa vain eilen. Tänään poliisi on pyytänyt metsästäjiä jäljestämään sutta ilman aseita ja selvittämään eläimen tämän hetkisen kunnon. Poliisi arvioi lopettamistarpeen uudelleen, kun susi on löydetty.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.