Lukijat puoltavat päivähoito-oikeuden rajaamista: "Päiväkoti ei ole ohjelmatoimisto"

MTV Uutisten nettikyselyssä suurin osa lukijoista pitää päivähoito-oikeuden rajaamista hyvänä päätöksenä. Kaksi kolmesta yli 10 000 vastaajasta katsoo, että päivähoidon rajoittaminen on oikeutettua.

– Eikö jokainen tee lapset itselleen, ei yhteiskunnalle! Lapsen paras paikka kasvulle on koti (mikäli olosuhteet sen sallivat), kirjoittaa nimimerkki Näin on.

Yli 10 000 ihmistä kävi kertomassa mielipiteensä nettiäänestyksessä, jossa kysyttiin: "Oliko päivähoito-oikeuden rajaaminen oikea päätös?". 67 prosenttia piti päätöstä oikeana, 33 prosenttia vääränä.

Eilen hyväksytty lakimuutos rajoittaa lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen, mikäli vanhemmat eivät työskentele tai opiskele päätoimisesti.

Osa lukijoista säilyttäisi yhä subjektiivisen oikeuden valita kuinka paljon lapsi on päiväkodissa, vaikka vanhemmat olisivat kotona.

– Lapsen etu on saada sosiaalisia virikkeitä. Äidit ovat jo nyt liian tiukoilla, kirjoittaa Tiina.

Päätöstä hyvänä pitävät lukijat perustelevat kantaansa näin:

– Mielestäni päivähoito päiväkodissa ei ole ratkaisu silloinkaan, vaikka perheessä olisi ongelmia. Perhettä täytyy tukea silloin jollakin muulla kotiin saatavalla avulla, sillä päivähoidon avulla osittain ulkoistetaan ongelmat, kirjoittaa Johanna.

– Päivähoito on tarkoitettu lapsille, joiden vanhemmat ovat töissä. Jostain syystä tämä tarkoitus on väännetty vuosien myötä muotoon, jossa päivähoidon tarkoitus onkin olla jonkinlainen ohjelmatoimisto ja kasvatuskeskus lapsille. Ja luullaan, että lapsi syrjäytyy, jos ei pääse hoitoon, kirjoittaa Jason 103.

– Usein sekä iskä että äiskä istuu päivisin pubissa, pohtii Eikankeikka.

Osa epäilee, että ne, joilla ei itsellään ole lapsia, eivät voi myöskään ymmärtää subjektiivisen päivähoidon tarpeellisuutta.

– Päätös asettaa lapset eriarvoiseen asemaan. Ne lapset, jotka hyötyisivät eniten laadukkaasta päivähoidosta jäävät nyt sitä vaille. Tämä muodostaa riskin lasten ja perheiden syrjäytymiselle, joka taas rasittaa yhteiskuntaamme taloudellisesti. Tämäkö on hallituksen tahtotila ja näkemys suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta? Jos näin on, asun aivan väärässä maassa, kirjoittaa nimimerkki Lapset edellä.

– Lapset tarvitsevat oman ikäistäkin seuraa ja sosiaalisesti vammautuneet vanhemmet eivät siihen kykene, kirjoittaa nimimerkki Lähihoitaja olen miekin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.