Lukiobileistä poliisitutkinta Turussa

Turkulaislukion oppilaskunnan järjestämä illanvietto on johtanut poliisitutkintaan.

Turun Sanomat kertoo, että tapaus liittyy Nummen kaupunginosassa sijaitsevassa T-talossa joulukuussa järjestettyihin juhliin, jotka poliisi joutui keskeyttämään niiden yllyttyä liian rajuiksi.

Juhlissa oli yli 200 nuorta, joista monet olivat alaikäisiä.

Poliisi on tutkinut juttua ainakin alkoholirikkomuksena ja järjestyksenvalvontarikkomuksena.

Poliisin mukaan lukion oppilaskunnan hallitus ei ollut tehnyt juhlista vaadittavaa ilmoitusta. Lisäksi hallitus oli ohjeistanut tilaisuuden järjestyksenvalvojia, etteivät nämä puuttuisi juhlavieraiden mukanaan tuomiin alkoholijuomiin.

Poliisi ei pidä hallituksen toimintaa tahallisena ja hallituksen jäsenet selvisivät jutusta huomautuksilla. Sen sijaan järjestyksenvalvojille kirjoitettiin sakkoja, koska nämä olivat täysi-ikäisiä ja näiden olisi koulutuksensa vuoksi pitänyt osata estää nuorten alkoholin juominen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.