Lukiolaiset ovat kiinnostuneita kesätenteistä

Lähes kolmannes lukiolaisista on varauksettoman kiinnostuneita tenttimään kursseja myös kesällä. Luokattoman lukion mahdollistaman kesätenttimisen kiinnostavuutta kysyttiin Suomen Lukiolaisten Liitonoppilaskuntakyselyssä viime keväänä.

Kyselyn mukaan kesäopiskelusta jonkin verran kiinnostuneiden
vastaajien osuus oli 44 prosenttia. Sen sijaan luokkaopetuksesta
kesähelteillä oli kiinnostunut vain 13 prosenttia vastanneista.
Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtajan Kai Mykkäsen mielestä
lukiolaisten viesti on selvä ja kurssien kesälomatenttimiselle on
tarvetta.

-Koulujärjestelmän tulisi ottaa haaste vastaan ja järjestää
ylimääräinen koepäivä kesäloman aikana ennalta sovittujen kurssien
itsenäistä suorittamista varten. Hanke voitaisiin laittaa liikkeelle
kokeilukoulujen kautta, Mykkänen esittää.

Uusi luokaton lukio mahdollistaa lukion suorittamisen 2-4 vuoden
aikana. Kahdessa vuodessa opintonsa suorittavia on vähän, mutta
neljässä vuodessa lukion läpi käyviä on joka lukiossa. Neljässä
vuodessa suorittaminen on yleisintä Helsingissä.

Suomen lukiolaisten liitto korostaa, että nelivuotisen opiskelun
tasoon on kiinnitettävä huomiota kustannusten vuoksi. Liiton mukaan
luokattoman lukion myönteinen puoli on, että oppilaat keräävät
enemmän kursseja kuin luokallisessa lukiossa.

-Nelivuotisen lukio-opiskelun kieltäminen ja sitä kautta
luokattomuuden leikkaaminen ei ole oikea tie nelivuotisuuden
kurissapitämiseen. Ratkaisun on löydyttävä ensisijaisesti
riittävästä opinto-ohjauksesta, Kai Mykkänen sanoo.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.