Lumikuurot haittaavat liikennettä lounaassa - huomenna pyryttää etelässä

Sakeat lumikuurot haittaavat näkyvyyttä liikenteessä Lounais-Suomessa. Lumikuuroja saadaan myös maan keskiosissa, kertoo Ilmatieteen laitos.  

Lumisateen takia ajokeli on tänään paikoitellen huono Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.  

Iltaan mennessä kuurojen ennustetaan heikentyvän.  

Huomenna Etelä-Suomeen odotetaan tämänpäiväistä yhtenäisempää ja runsaampaa lumisadetta. Paikoitellen lunta saattaa etelässä sataa Ilmatieteen laitoksen mukaan jopa kymmenen senttimetriä.  
Eniten lunta pyryttää huomenna Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Myös Pirkanmaalle ja Satakuntaan levinnee lumisateita.  

Lumisateen odotetaan saapuvan lounaisrannikolle huomenna puoliltapäivin ja pääkaupunkiseudulle iltapäivällä. Voimakkaimmillaan lumisade on huomisiltana.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.