Lumipyry iskee tänään – ajokeli paikoin erittäin huono

Lumipyry alkaa jo tänään iltapäivällä lännessä ja leviää illan ja yön aikana kohti itää ja pohjoista. Ajokeli huononee koko maassa. Myös tuuli voimistuu.

Lumisateet ovat lännessä ja lounaassa voimakkaimmillaan jo iltapäiväruuhkan aikaan.

– Viiden maissa pahin on jo päällä Turussa ja Porissa. Pääkaupunkiseudulle sakeimpia sateita odotetaan illaksi. Sateet tulevat lähes kaikkialla lumena ja räntänä, jälkipuolella voi tulla jäätävää sadetta varsinkin sisämaassa, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Sateet kulkevat yön aika kohti itää ja pohjoista.

– Perjantaina aamulla lunta pyryttää Perämereltä Kuopioon ulottuvan linjan pohjoispuolella ja ajokeli voi olla jopa erittäin huono. Maan keski- ja pohjoisosassa lunta voi kertyä aamuun mennessä 10-20 senttimetriä. Lisäksi lämpötilan nousu tekee teistä liukkaita, varoittelee Pekka Pouta.

Perjantain aikana lunta sataa pohjoisessa ja etenkin lännessä tulee vielä vesikuuroja. Sää lämpenee niin, että maan etelä- ja lounaisosassa lämpötila kohoaa jo 5-8 asteeseen.

Tuuli on merialueilla kovaa ja maa-alueillakin puuskaista torstai-illasta perjantai-iltaan. Paikalliset tuulivahingot ovat mahdollisia etenkin Etelä-Suomessa.

Seuraa lumipyryn etenemistä ja ennustetta MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sivustolla ovat lisäksi muun muassa paikkakuntakohtaiset ennusteet, tiesää, kelikamerat sekä tuuliennuste merisäässä.

Katso alueelliset ennusteet lumipyrystä:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla




Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.