Lumipyry ja myrskypuuskia osaan maata: ”Ajokeli surkea aamulla, sähkökatkot mahdollisia”

Voimakas matalapaine leviää tämän päivän aikana etelästä kohti maan keskiosaa ja tuo mukanaan runsaita vesisateita. Illalla ja ensi yönä lunta pyryttää maan keskiosasta Kainuuseen ulottuvalla alueella. Idässä myrskypuuskat ja painava lumi voivat aiheuttaa yön aikana sähkökatkoja.

Keskiviikkopäivä on harmaa ja kolea maan etelä- ja keskiosassa.

– Vettä tulee etelässä runsaasti, yleisesti 10-20 millimetriä, paikoin jopa 25 millimetriä. Lämpötilat ovat vesisateessa alle viidessä asteessa. Illan ja yön aikana sateet muuttuvat lumeksi maan keskiosasta Kainuuseen ulottuvalla alueella. Lunta sataa 10-25 senttimetriä. Tämän hetken ennusteen mukaan suurimmat lumikertymät ovat Pohjois-Savossa, Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Myös Pohjois-Karjalassa tulee lunta. Vappuaaton aamuna ajokeli on siis suurimpien lumikertymien alueilla surkea, varoittaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Matalapaine tuo mukanaan myös myrskypuuskia.

– Tuulet ovat voimakkaimmillaan aamuyöllä idässä. Kovimmat tuulet osunevat Mikkeli–Kuopio–Joensuu-alueelle. Myrskypuuskat ja puiden päällä oleva märkä lumi voivat yhdessä aiheuttaa sähkökatkoja. Tuulet voivat olla puuskissa yli 20 m/s, ennustaa Aleksi Jokela.

Vappuaaton aikana sateet väistyvät. Keli on kuitenkin alkuun loskainen lumisateen alueella. Iltapäivä on laajalti aurinkoinen. Lähinnä lännessä on sadekuurojen riski ja itärajalla voi olla vielä joitain sateita liikkeellä.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla. Sadetutka näyttää myös sateen ennustetun olomuodon.

Katso videoilta myräkän ja vapun ennusteet.

Saitko hyvän sääkuvan? Lumi- ja myräkkäkuvia voi lähettää MTV Uutisiin, kuvat@mtv.fi.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.