Lunta pyryttää reippaasti lisää – tiedossa kurja ajokeli

Osaan Suomea saadaan lähipäivinä reippaasti lisää lunta. Lumisade alkaa ensi yönä länsirannikolla.

– Päivällä sade leviää lännemmäksi ja myös pääkaupunkiseudulle, kertoo MTV3:n meteorologi Liisa Rintaniemi.

Sunnuntaina päivällä lumipyry on sakeimmillaan lounaasta pääkaupunkiseudulle ulottuvalla alueella.

– Tuo lumi tulee voimakkaan tuulen kera ja se on nyt juuri sellaista kuivaa pakkaslunta, joka voi kinostua.

Ajokeli onkin tuiskuavan lumen vuoksi kehno.

Myöhemmin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lumisade leviää myös sisämaahan.

– Lumisade jatkuu näillä näkymin lännessä koko sunnuntain, maanantaina ja tiistaina etenkin Lounais-Suomessa on tiedossa runsaita lumisateita.

Lunta voi kertyä pyryn myötä parikymmentä senttiä.

– Tosin koska tuo tuuli siirtelee lunta, niin paikoin sitä voi sitten olla 30-40 senttiä, paikoin taas viisi senttiä, Rintaniemi toteaa.

Pakkasta on sunnuntaina rannikolla noin viitisen astetta ja sisämaassa hieman enemmän.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.