Luonnonsuojeluliitto: Majavakin rakentaa pitävämmän padon kuin Talvivaara

Suomen luonnonsuojeluliitto ihmettelee Talvivaaran selitystä sen lähivesistöjen pH-arvojen noususta.

Kaivosyhtiö syyttää Lumijoen ja Kivijoen pH:n tilapäisestä kohoamisesta majavapatoa. Pato on nostanut veden pintaa, jolloin kalkkia on päässyt rannoilta veteen.

Lumijoen alaosassa veden pH-arvo oli viime perjantaina 11, kun se tavallisesti on 7–8. Kivijoessa pH kohosi viikonloppuna kymmeneen, kun taso on tavallisesti noin 7.

Veden happamuuden vuoksi alueen ihmisiä on kehotettu olemaan käyttämättä lähivesistöjen vesiä talous- ja virkistyskäyttöön.

Talvivaaran ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla kirjoittaa Talvivaaran Paikan päällä -blogissa, että veden tulvimisen ranta-alueelle on aiheuttanut majavapato. Rannalla oli kalkkia viime marraskuussa tehtyjen helikopterikalkitusten jäljiltä, ja veden tulvittua kalkki liukeni veteen.

"Onko tämä vappuhuumoria?"

Suomen luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikkö Matti Nieminen kertoo, että kaivosyhtiön selitykset alkavat saada jo surrealistisia piirteitä.

– Majavaselityksestä tuli teekkarihuumorin hengessä näin vapun alla mieleen, että majavat taitavat olla parempia rakentamaan pitäviä patoja jätevesille kuin kaivosyhtiö, Nieminen naurahtaa.

– Vakavasti ottaen yhtiön pitäisi olla paremmin selvillä ympäristöstään. Ei aina voi vain tehdä ja touhuta ja katsoa vasta sitten, mitä siitä seuraa luonnollekin.

Majavien syyttäminen kuvastaa Niemisen mukaan laajempaa ongelmaa.

– Rannoille on kuskattu helikoptereilla valtavia määrät kalkkia, ja nyt yhtiöllä on kova paikka siivota rannat. Ihmettelen vain, miten Talvivaara saa kalkin talteen, ja joutuuko se kuorimaan pintamaat pois ja läjittämään maamassan jonnekin.

Majavilla ehkä edessä muutto puhtaampiin vesiin

Talvivaara purki kiistanalaisen majavapadon viime viikonloppuna. Padon purkamiseen liitolla ei ole nokan koputtamista: lain mukaan majavapadon saa purkaa, jos siitä aiheutuu haittaa. Tärkeintä on liiton mukaan se, että pesää ei ollut hajotettu.

– Majavat ovat asuneet samoilla paikoilla kymmeniä, jopa satoja vuosia, eivätkä ne varmasti ole mielissään siitäkään, että pato puretaan. Toisaalta tulee mieleen, että jos majavat ymmärtäisivät sen, minkälaisessa vedessä ne nyt elävät, ne muuttaisivat varmasti pois.

Nieminen uskoo, että veden pH-arvojen muutos voi vähintäänkin kirvellä majavien silmiä. Suuret heitot veden PH-arvoissa voivat aiheuttaa myös kalakuolemia.

– Odotamme parhaillaan, millaisia kalakuolemia Talvivaaran alueella paljastuu, kun jäät lähtevät Kainuusta. Todennäköisesti järvien pohjien tilanne on aika karmea.

Suomalaiset ympäristöjärjestöt ovat olleet moneen otteeseen sitä mieltä, että Talvivaaran pitäisi jopa lopettaa kaivostoiminta jopa kokonaan.

– Siellä on rikottu lupaehtoja toistuvasti, ja moni asia on mennyt pieleen pitkällä jänteellä. Me emme vastusta kaivostoimintaa sinällään, mutta tuolla tavalla ympäristöä ei pitäisi pilata.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.