Mainos

Luupiikki piinaa presidentti Halosta

Tyypillinen urheilijavamma, luupiikki, piinaa nyt myös presidentti Tarja Halosta. Halonen kertoo vaivastaan itse tuoreen Palkkatyöläinen-lehden haastattelussa.

Lehti kysyi Haloselta, käveleekö vai autoileeko hän mieluummin.

– Nyt mieluummin autolla, kun on ollut urheiluvamma, luupiikki jalassa. Yleensä kävellen, vaikka se ei minun kohdallani merkitse energian säästöä, koska poliisi ajaa vähän matkan päässä autolla, Halonen vastasi.

Jos Halonen saisi vuorokauteensa yhden ylimääräisen tunnin, hän käyttäisi sen itsensä hoitamiseen.

- Käyttäisin sen itsekkäästi henkilökohtaiseen hyvinvointiin, urheiluun, lepäämiseen, perheen kanssa olemiseen tai vaikkapa maalaamiseen. Joskus – pelkään pahoin – se saattaisi mennä töihinkin, Halonen kertoi lehdelle.

Halonen on 64-vuotias. Viime maaliskuussa julkistetun lääkärintodistuksen mukaan presidentillä ei todettu sellaisia oireita tai sairauksia, jotka vaikuttaisivat hänen kykyynsä toimia tehtävässään.

Duodecimin Terveyskirjaston mukaan valtaosassa jalkaterän kivuista syy on jalkaterän asennossa ja toiminnassa, sillä esimerkiksi ikääntyminen muuttaa jalan normaalia holvirakennetta. Lisäksi huonot jalkineet, esimerkiksi naisten korkokengät, altistavat jalan virheasennolle. Vähitellen rasitus voi johtaa pysyvämpiin muutoksiin, esimerkiksi vaivaisenluuhun tai kantaluun alapuoliseen kipuun. Röntgenkuvassa nähdään tällöin usein "luupiikki", joka ei kuitenkaan ole vaivan syy, vaan seuraus.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.