LVM: Kännykän kytkykauppakielto säilyy

Kytkykauppaa on selvitetty viestintämarkkinalain muutostarpeiden yhteydessä.

Matkapuhelinliittymän ja kännykän kytkykauppa säilyy Suomessa kiellettynä. Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää kuitenkin, voitaisiinko kytkykaupasta mahdollisesti aiheutuvia ongelmia lievittää.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen päätti asiasta tänään. Matkapuhelinten myyntiä liittymien kylkiäisinä on selvitetty samalla kuin muitakin viestintämarkkinalain muutostarpeita.

Liikenne- ja viestintäministeriö aloittaa nyt lakimuutosten valmistelun, kerrotaan ministeriöstä.

Viestintämarkkinalaki määrää, ettei matkapuhelimen hinta ei saa riippua siitä, hankkiiko asiakas samalta myyjältä myös liittymän.

Viestintäviraston mukaan monissa Euroopan maissa kytkykaupat ovat johtaneet hallitsemattomaan kilpailuun.

Matkapuhelimen on voinut saada jopa ilmaiseksi liittymäkaupan yhteydessä, mutta pitkät liittymäsopimukset ovat lopulta nostaneet hinnan moninkertaiseksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.