Lyly jättää SAK:n kesäkuussa – vahva ehdokas tarjolla uudeksi puheenjohtajaksi

SAK valitsee puheenjohtaja Lauri Lylyn seuraajan kesäkuussa. Lylyn mukaan tämä ajankohta oli alun perinkin suunnitelmana ja liitot hoitavat seuraajan valinnan.

Lyly täytti helmikuussa 63 vuotta. Aiemmin hän oli sanonut, että voisi jatkaa SAK:n johdossa, kunnes palkansaajaliittojen uusi keskusjärjestö on muodostettu. Keskusjärjestöhanke takkuaa kuitenkin pahasti, koska moni iso liitto on irtautunut siitä.

Vahva ehdokas Lylyn seuraajaksi on Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliiton JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, joka on myös uuden keskusjärjestöhankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja.

SAK:n uusi puheenjohtaja valitaan edustajakokouksessa Tampereella kesäkuun alussa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.