Maa järisi Suomussalmella Kainuussa

Maa järisi maanantain vastaisena yönä Suomussalmella Kainuussa. Helsingin yliopiston seismologian instituutti mittasi järistyksen voimakkuudeksi 2,3 magnitudia.

Maa järisi Suomussalmen pohjoispuolella vähän ennen kello neljää aamuyöllä.

– Olemme saaneet maanantai-iltapäivään mennessä järistyksestä kymmenkunta havaintoilmoitusta. Järistys oli huomattu äänenä ja tärinänä, seismologi Jari Kortström kertoo STT:lle.

Hän myös kertoo, että Kuusamossa maa tärisi sunnuntaina. Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 1,7 magnitudia.

Suomussalmen järistyksestä kertoi ensimmäisenä Yle Kainuu.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.