Maahanmuuttajat kokevat syrjintää työnhaussa

Työtä hakeneista somalialaisista maahanmuuttajista puolet on kokenut syrjintää taustansa takia.

Puolet somalialaisista ja joka neljäs muiden maiden ryhmien maahanmuuttajista on omasta mielestään kokenut rasistista syrjintää työpaikkaa hakiessaan.

Tilastokeskuksen selvityksen mukaan enemmistö venäläisistä ja somalialaisista on valmis työskentelemään suomalaista palkkatasoa alhaisemmalla palkalla. Suurin osa heistä on myös halukas tekemään koulutustaan vastaamatonta työtä.

Tutkija Kirsti Pohjanpää Tilastokeskuksesta sanoo, että työtähakeneista somalialaisista noin 60 prosenttia oli sitä mieltä, että he eivät ole saaneet työpaikkaa sen takia, että ovat maahanmuuttajia. Pohjanpään mukaan pitäisi kysyä työnantajilta, miksi näin on.

Joka kolmas maahanmuuttaja on kokenut väkivaltaa. Selvästi huonoimmassa asemassa ovat somalialaiset, joista puolet on joutunut väkivallan uhriksi kuluneen vuoden sisällä.

Pohjanpään mukaan isot perheet ja kiinteät perhesuhteet sukulaisiin ja yhteisöön voivat toimia ulkomaalaisten selviytymisstrategiana Suomessa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 10.11.2003).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.