Maahanmuuttajataustaisia poliiseja vielä vähän

Poliisikoulutukseen hakeutuu vielä niukasti maahanmuuttajataustaisia ihmisiä.

Poliisien ammattikunnassa on vielä vähän maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, vaikka Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrä on kasvanut voimakkaasti. Vuosina 1997-2002 koulutukseen valittiin 10 maahanmuuttajataustaista ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvaa henkilöä.

Poliisin rekrytointistrategian mukaan etnisiin vähemmistöihin kuuluvat ovat erityisen toivottuja hakijoita poliisikoulutukseen. Strategia toteutuu kuitenkin hitaasti.

Koulutukseen valituista vain kolme on itse syntynyt ulkomailla. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajalle Poliisikoulun kynnyksen ylittäminen näyttää olevan vaikeaa.

Suurin este maahanmuuttajataustaisten ihmisten rekrytoitumiselle on kielitaidon puute. Lisäksi koulutukseen hakeutumiseen vaikuttavat myös poliisin ja erilaisten vähemmistöjen välisiin jännitteisiin liittyvät syyt.

Monikulttuurinen tausta voimavara

YTM Merja Määttäsen juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustainen poliisi kohtaa työssään monenlaisia haasteita. Kaiken kaikkiaan monikulttuurinen tausta on kuitenkin työssä enemmän voimavara kuin rasite.

Määttäsen tutkimus kertoo tienraivaajapoliisien todellisuudesta 2000-luvun Suomessa. Tutkimuksen mukaan heidän ammatillinen motivaationsa on vahva. Moni tunsi poliisiksi tulemalla lunastavansa itselleen kuuluvan aseman täysivaltaisena kansalaisena. Kohtaamiset asiakaskunnan kanssa herättävät vähemmän jännitteitä kuin mitä moni oli etukäteen odottanut tai pelännyt.

Tienraivaajapoliisien mielestä vähemmistörekrytoinnin onnistuminen edellyttää, että poliisi vahvistaa viestiä siitä, että vähemmistöihin kuuluvia todella halutaan ja otetaan poliisikoulutukseen.

Rasismi rehottaa oman väen kielenkäytössä

Tutkimuksen mukaan poliisiyhteisössä vallitsee kaksijakoinen käsitys rasismista. Yhtäältä suomalainen poliisi ei ole rasisti, koska hän kohtelee asiakkaita tasa-arvoisesti. Toisaalta oman väen kesken rasistinen kielenkäyttö on yleisesti hyväksyttyä ja arkipäiväistä.

Kahtiajakoon kytkeytyy kannanotto, jonka mukaan asiakkaiden asianmukainen kohtelu on tärkeämpää kuin työyhteisön sisäinen harmiton kielenkäyttö. Työyhteisön sisäisen kulttuurin vastustaminen on tienraivaajapoliisillekin vaikeaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.