Maailman suurin risteilyalus valmistumassa Turussa

Maailman suurin risteilyalus Voyager of the Seas on valmistumassa Kvaerner Masa-Yardsin Turun telakalla. Alus luovutetaan yhdysvaltalaiselle Royal Caribbean Cruise Line -varustamolle perjantaina. Voyager of the Seas on ensimmäinen Masa-Yardsilta tilatuista kaikkiaan kolmesta ns. Eagle-luokan risteilyaluksesta. Royal Caribbean Cruises ja Masa-Yards sopivat marraskuussa 1996 mahdollisesti kahden risteilyaluksen rakentamisesta Turun telakalla. Ensimmäisen aluksen sopimus allekirjoitettiin tammikuussa 1997. Toisen aluksen optio vaihtui tilaukseksi maaliskuussa 1997, ja samalla sovittiin kolmannen aluksen optiosta. Kolmas laiva tilattiin tammikuussa 1998.

Voyagerin sisaralus Explorer of the Seas valmistuu vuoden kuluttua ja Adventure of the Seas vuoden 2002 keväällä. Näiden kolmen laivan yhteisarvo on yli kahdeksan miljardia markkaa. Suora työllistävä vaikutus on yli 15 000 henkilötyövuotta, josta valtaosan tekevät kotimainen telakkaväki ja pkt-yritykset. Viime helmikuussa tulipalo runteli vakavasti rakennusvaiheessa ollutta Voyageria. Masa-Yardsin mukaan tulipalo ei kuitenkaan myöhästyttänyt laivan valmistumista.

Maailman suurin risteilijä


Voyager of the Seas on maailman suurin risteilyalus. Laivan suurin pituus on 311,1 metriä ja leveys vesiviivassa 38,6 metriä. Komentosillan leveys on 47,4 metriä. Korkeus kölistä mastoon on 72,3 metriä. Alus ottaa 3840 matkustajaa ja siinä on 1180 henkilön miehistö. Laivan suuruus on tehnyt mahdolliseksi aivan uudet rakenne- ja sisustusratkaisut. Aluksen erikoisuuksia on mm. laivan keskellä sijaitseva kävelykatu Royal Promenade. Suureen La Scala -teatteriin mahtuu 1350 henkilöä.

Laivassa on lukuisia erityyppisiä ravintoloita. Pääravintola on kolme kantta korkea, ja sen viiteen eri ruokailutilaan mahtuu yhteensä 2100 asiakasta. Aluksessa on lisäksi mm. 900 hengen jäähalli, juoksurata, vuorikiipeilyseinä ja kappeli kaikkein ylimpänä. Laivan sairaalan varustuksiin kuuluvat mm. leikkaussali, röntgenhuone ja laboratoriotilat. Voyager of the Seas on varustettu niin täydellisellä jätteiden käsittelylaitoksella, että mitään jätettä ei tarvitse tyhjentää mereen. Järjestelmä sisältää mm. jätteenpolttolaitoksen, ruokajätejärjestelmän sekä kierrätys- ja varastointijärjestelmän lasille, metallille, tuhkalle ja paperille.

Suunta Miamin vesille

Voyager of the Seas suuntaa matkansa kohti Floridan Miamia heti luovutuksen jälkeen ensi lauantaina. Matka kestää noin kaksi viikkoa. Laiva kastetaan 29. marraskuuta. Muutaman kutsuvierasristeilyn jälkeen Voyager of the Seas aloittaa risteilyohjelmansa seitsemän päivän pituisilla reiteillä läntisellä Karibianmerellä.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.