TV-Opas

Maakuntavaalien ajankohta taas pohdinnassa: Pöydällä kaksi vaihtoehtoa

Puoluesihteerien on tarkoitus päättää aivan lähiaikoina koska ensimmäiset maakuntavaalit järjestetään. Ryhmää vetävän keskustan Timo Laanisen mukaan hallitus on pyytänyt puoluesihteereitä pohtimaan asiaa vielä kerran.

Timo Laanisen mukaan pöydällä on nyt kaksi vaihtoehtoa.

Maakuntavaltuustot saatetaan valita heti vaaleilla tai sitten valtuustot valitaan kuntavaalien tuloksen perusteella.

– Keskustan puolella olemme sitä mieltä, että valtuustot pitää alusta asti valita vaaleilla. Mutta tutkitaan nyt vielä muitakin vaihtoehtoja, Laaninen sanoo.

"Mahdollisimman yksimielinen ratkaisu"

Tarkoituksena on järjestää maakunta- ja kuntavaalit samaan aikaan ainakin vuodesta 2021 lähtien.

– Tavoitteeni on, että löydettäisiin mahdollisimman yksimielinen ratkaisu, Laaninen sanoo.

Puoluesihteerien työryhmä esitti helmikuussa, että ensimmäiset maakuntavaalit olisi järjestetty lokakuussa 2017 samaan aikaan kuntavaalien kanssa. Kuntavaalit olisi näin siirretty tilapäisesti keväästä syksyyn. Keväällä ensimmäisiä maakuntavaaleja ei puoluesihteereiden mukaan olisi vielä ehditty pitää. Ehdotus ei ollut yksimielinen, vaan vihreät ja RKP vastustivat kuntavaalien siirtoa.

Hallituksen vastuuministerit torjuivat niin ikään kuntavaalien siirron, minkä takia asiaa on jouduttu nyt miettimään uudelleen. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) kertoi kaksi viikkoa sitten eduskunnan kyselytunnilla, että seuraavat kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2017, eikä niitä siirretä mihinkään.

Pohdinnan jatkumisesta kertoivat perjantaina myös Kaakon viestinnän lehdet.

Suomeen ollaan perustamassa maakuntahallintoa. Nykyistä maakuntajakoa noudattelevat 18 maakuntaa vastaisivat muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluista. Vielä on epäselvää, miten varmistetaan, että kaikkein pienimmätkin maakunnat pystyvät tämän tekemään.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.