Maalahden muovitehtaan palosta suuret vahingot

Viemäriputkien osia valmistavassa muovitehtaassa Maalahdessa aamulla syttyi tulipalo. Palo tuhosi putkien osia valmistavan koneen. Hälytys palosta tehtiin kello 6.29. Paikalle lähetetyt 9 palokunnan yksikköä saivat tulen talttumaan reilussa tunnissa. Palokunnan arvion mukaan tuli- ja savuvahinkojen kustannukset nousevat yli 300 000 markkaan. Tuli ei ehtinyt levitä koneen ulkopuolelle, mutta muovinsekainen savu levisi sankkana ympäri tehdashallia.

Plast Håkan- niminen tehdas on perheyritys. Sen työntekijöiden oli tarkoitus aloittaa työt seitsemältä tiistaiaamuna. Palokunnan mukaan kone oli sammutettu edellisenä iltana. Palon syttymissyyksi epäillään sähkövikaa. Maalahti sijaitsee noin 30 kilometriä Vaasasta etelään.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.