Maaliskuun ennuste: Ensi viikolla kylmenevää – ”Ei kevättä lähiviikkoina”

Maaliskuusta ennustetaan hieman keskimääräistä sateisempaa ja lämpötiloiltaan melko tavanomaista. Talvi näyttää vielä jatkuvan.

Matalapaine hallitsee tällä viikolla Suomen säätä. Viikko on melko lauha. Enimmäkseen on pilvistä ja ajoittain tulee lumisateita, aurinko pilkahtelee paikoin. Lämpötilat ovat pohjoisessa yleisesti 5-10 pakkasasteessa, etelämpänä ollaan pikkupakkasella, aivan etelässä nollan tuntumassa.

Tuoreen Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n neljän viikon ennusteen mukaan sää viilenisi ensi viikolla.

– Matalapaine näyttäisi heikkenevän ja pilvisyys vähenevän. Voi olla, että kylmempää ilmaa pääsee virtaamaan meille pohjoisesta, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Maaliskuun jatko näyttää ECMWF:n ennusteen mukaan hieman keskimääräistä sateisemmalta. Keski-Euroopan yllä olisi matalapaine. Suomeen pääsisi kaakosta ja etelästä melko lauhaa ilmaa.

– Maan itäosassa olisi tämän ennusteen mukaan vähän keskimääräistä lämpimämpää ja lännessä keskimääräisiä maaliskuun lämpötiloja. Ennuste ei näytä kovin aurinkoiselta. Melko pilvistä, sateista ja suhteellisen lauhaa. Sateiden olomuoto vaihtelee. Sateet taitavat kuitenkin tulla vielä melko lumisina, etelässä voi olla vetisempää sadetta. Näyttää, että talvi jatkuu vielä ainakin useiden viikkojen ajan, lähiviikkoina ei päästä kevääseen, tulkitsee Aleksi Jokela ECMWF:n ennustetta.

Päivän ylimmät lämpötilat ovat maaliskuun alkupuolella tilastojen mukaan aivan etelässä keskimäärin nollan tuntumassa, maan keskiosassa pikkupakkasella ja pohjoisessa viiden pakkasasteen tienoilla.

Viime vuonna terminen kevät alkoi laajalti jo helmikuussa

Terminen kevät alkaa etelässä keskimäärin maalis-huhtikuun vaihteessa, maan keskiosassa huhtikuun alkupuolella ja pohjoisessa huhtikuun loppupuolella. Viime vuonna terminen kevät alkoi maan eteläosassa ja paikoin maan keskiosassakin jo 17.-19. helmikuuta. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi nollan asteen yläpuolella.

Pitkän ajan ennusteet ovat kokeiluasteella. Ne eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä. Pitkän ajanjakson sisään mahtuu aina lämpimämpiä ja kylmempiä jaksoja.

Paikkakuntakohtaiset sääennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.