TV-Opas

Madridin katuja aletaan puhdistaa - poliisi suojelee siivoojia

Espanjassa pelastuslaitoksen työntekijät on määrätty siivoamaan Madridin katuja.

Kaupungin puhtaanapitotyöntekijät ovat olleet lakossa jo kohta kaksi viikkoa, ja kadut ovat peittymässä roskaan, pahvilaatikoihin ja auki revittyihin jätesäkkeihin. 

Ammattiliittojohtajan mukaan odotettavissa voi olla yhteenottoja roskankerääjien ja lakkoilijoiden välillä. Tämän vuoksi poliiseja on määrätty suojelemaan kerääjiä.  

- Vaikka minkälaisia ongelmia voi syntyä. Toivon, ettei kukaan loukkaannu, mutta en todellakaan osaa sanoa, sanoi CCOO-ammattiliiton johtaja Jaime Cedrum.
Lakolla vastustetaan suunnitelmia vähentää puhtaanapitotyöntekijöiden määrää nykyisestä 6000:sta runsaaseen 1100:aan. Myös palkkoja on ollut tarkoitus leikata.
Lakon ulkopuolella on kiinteistöjen jätehuolto.
 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.