Malariasääski voi levitä Suomeen

Monet eläinten levittämät taudit ovat jo lähestymässä Suomea. Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska ei pitäisi ihmeenä, että jonain päivänä myös malariaa levittävät hyttyset ilmaantuisivat Suomeen.

Ilmaston lämpeneminen saattaa tuoda nopeastikin uusia eläinten levittämiä tauteja myös pohjoisiin maihin. Erityisesti hyönteisten levittämät taudit kiirisivät uusille alueille lämmön ja kosteuden lisääntyessä, ennusti osastopäällikkö Matti Aho maa- ja metsätalousministeriöstä Eläinlääkäripäivillä Helsingissä.

Monet taudit ovat jo lähestymässä Suomea. Polttiaisten välityksellä leviävä märehtijöiden sinikielitauti on edennyt jo Tanskaan. Hyttysten välityksellä leviäviä Länsi-Niilin virustartuntoja on todettu Etelä-Euroopassa.

Kansanterveyslaitoksen pääjohtajan Pekka Puskan mukaan sekä uudet että uudelleen ilmaantuvat taudit ovat olleet valtaosin eläinten välityksellä leviäviä. Näitä ovat esimerkiksi lintuinfluenssa, sars sekä Länsi-Niilin virus. Puska ennustaa, että myös seuraavien kymmenen vuoden aikana tulee varmasti esiin uusia eläinperäisiä tauteja eli zoonooseja.

Tauteja levittävät hyönteiset siirtyvät yhä pohjoisemmaksi samaan tapaan kuin hirvikärpäset ja punkit Suomessa. Puska ei pitäisi ihmeenä, että jonain päivänä myös malariaa levittävät hyttyset ilmaantuisivat Suomeen.

Puskan mielestä tartuntatautien seurantaan ja torjuntaan on varattava riittävät resurssit valtionhallinnon tuottavuusohjelmasta huolimatta. Sars saatiin todennäköisesti kuriin topakalla torjunnalla ja samaan pyritään nyt lintuinfluenssapandemian ehkäisyssä. Hän toivoo kuitenkin, että lisäaikaa valmistautumiseen saataisiin vielä jonkin verran. Kolmen tai viiden vuoden kuluttua pandemiavalmius olisi parempi kuin vielä tällä haavaa.

BSE-riski Suomessa jo mitätön

Eläimet voivat tärvätä ihmisen terveyden, mutta ihmiset voivat tehdä saman eläimille. Hullun lehmän tauti eli BSE sai todennäköisesti alkunsa, kun ihmiset syöttivät eläinperäisiä rehuja kasvissyöjänisäkkäille.

Nyt tämä tauti on Ahon mukaan kuitenkin vähitellen talttumassa maailmalla. Viime vuonna uusia tapauksia oli kaikkiaan 230 ja tänä vuonna luku jäänee tästä puoleen. Suomi luokiteltiin äskettäin Ruotsin, Norjan ja Islannin ohella maaksi, jossa BSE-riski on jo mitätön. Se merkitsee, että seurantaa voidaan meillä jo vähentää, mutta välttämättömät suojatoimet säilytetään edelleen.

Ihmiset voivat lisätä tautiriskejään myös välinpitämättömyydellään. Vesikauhu on monin paikoin Euroopassakin vielä yleinen eläinten levittämä tauti, ja itärajan takaa salakuljetetut eläimet ovat Ahon mukaan todellinen uhka. Rabieksen leviäminen villieläinten välityksellä on pystytty hyvin ehkäisemään rokotuksilla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.