Marjanpoimijoiden asumuksissa usein moitittavaa

Suomeen tulevat ulkomaalaiset marjanpoimijat asuvat usein puutteellisissa oloissa ja riskeeraavat lisäksi itse turvallisuutensa.

Tämä on huomattu esimerkiksi Lapissa, minne poimijoita saapuu eniten. Lapin pelastuslaitoksen mukaan poimijat ovat tehneet esimerkiksi luvattomia sähkötöitä ja kuivattaneet vaatteitaan kattolampuissa.

Valtaosa Lapin poimijoista asuu vanhoissa kouluissa. Suomen Marjanpoimijoiden mukaan ne eivät usein täytä lain mukaisia paloturvallisuusvaatimuksia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.