Marjayrittäjä: Ulkomaalaisten poimijoiden hyväksikäyttäjät pilaavat alan maineen

Kokemäkeläinen marjayrittäjä Tommi Anttila on huolissaan alan maineesta. Vastikään ilmestyneen tutkimuksen mukaan marja- ja puutarha-ala on yksi niistä ongelma-aloista, joilla ilmenee vakavimpia ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapauksia.

- Kyllä tämä valitettavasti leimaa koko alaa, vaikka suurin osa alalla toimivista on järjestänyt asiansa viimeisen päälle, Anttila valittelee.

Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin tutkimuksen mukaan ongelmia ilmenee erityisesti silloin, kun suomalainen rekrytointiyritys käyttää lähtömaassa paikallisia alihankkijoita. Työntekijät päätyvät tuolloin usein kohtuuttomien ja jopa laittomien välityspalkkioiden maksumiehiksi ja ovat jo Suomeen tullessaan pahasti velkaantuneita.

Anttila tuntee ongelman ja kertoo yrityksensä rekrytoineen poimijansa vuosikausia suoraan ilman välikäsiä.

- Ne välikädet usein vie 400 - 500 euroa per henkilö, Anttila toteaa.

Anttila kuitenkin korostaa prosessiin liittyvää tiettyä epävarmuutta.

- Eihän kukaan voi aivan varmasti tietää, onko siellä toisessa päässä kuitenkin joku, joka rahastaa siitä välistä.

Tästä syystä Anttila pitääkin tutkimusraportin lakipykäläehdotusta kohtuuttomana. Ehdotuksen mukaan ulkomailta rekrytoiva työnantaja voitaisiin asettaa vastuuseen, jos työntekijä on joutunut maksamaan kohtuuttomia maksuja.

- Se kuulostaa siinä mielessä kohtuuttomalta, että jo tällä hetkellä me joudumme tekemään palkkauksesta ja työolosuhteista suurlähetystöille ja konsulaateille aika tarkat selvitykset. Esimerkiksi Thaimaahan lähetetään työministeriöönkin majoitustiloista valokuvat.

Kaiken kaikkiaan tutkimusraportti ehdottaa selviä tiukennuksia rangaistuskäytäntöihin, jos epäkohtia ilmenee. Anttilan mielestä tiukennukset ovat erittäin tervetulleita.

- Hyvä, että epäkohtiin puututaan. Kyllä asioita pitää hoitaa normaaleilla pelisäännöillä, Anttila vahvistaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.