Marraskuu oli harvinaisen lauha varsinkin pohjoisessa

Ilmatieteen laitoksen mukaan marraskuun keskilämpötila oli koko maassa pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella vaihdellen lounaisrannikon noin +4 asteesta Pohjois-Lapin vajaaseen -3 asteeseen.

Lapissa oli runsaat 5 astetta tavanomaista lauhempaa. Lapissa yhtä lämpimiä marraskuita koetaan muutaman kerran vuosisadassa. Myös koko syksy oli Lapissa tavanomaista lämpimämpi.

Maan etelä- ja keskiosassa oli yleisesti 2 - 3 astetta tavanomaista lauhempaa. Kuukauden korkein lämpötila 10,1 astetta mitattiin Jomalassa Ahvenanmaalla 21. marraskuuta. Kuukauden alin lämpötila -28,3 astetta puolestaan mitattiin 30. päivänä Enontekiön Kilpisjärvellä.

Ns. terminen talvi oli alkanut kuukauden alussa Pohjois-Karjalasta Perämeren pohjukkaan ulottuvan linjan pohjoispuolella, mutta kuukauden aikana ei tilanteeseen tullut mainittavaa muutosta, mikä merkitsee sitä, että terminen talvi on maan etelä- ja keskiosassa selvästi jäljessä tavanomaisesta.

Lumipeite oli marraskuun päättyessä tavanomaista suppeampi

Kuukauden lopussa oli lunta ainoastaan Koillismaalla ja Lapissa eli selvästi tavanomaista suppeammalla alueella. Eniten lunta, 31 cm, oli Sodankylän Vuotsossa. Kuukauden puolivälissä lumipeite ehti ulottua jo suurimpaan osaan maata, ja maan itäosassakin oli lunta paikoin yli 20 cm. Loppukuun lauha sää ja vesisateet sulattivat lumen kuitenkin suuresta osasta maata.

Tilastojen mukaan pysyvä lumipeite ulottuu marraskuun lopussa Kaakkois-Suomesta Keski-Pohjanmaalle ulottuvalle linjalle.

2000-luvulla syksyt (syys-marraskuu) ovat olleet pitkän ajan keskiarvoja lämpimämpiä tai lähellä tavanomaista, vain vuonna 2002 syksy on ollut keskimääräistä kylmempi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.