Marraskuun lopussa oli poikkeuksellisen kylmää

Marraskuu on päättynyt harvinaisen kylmään säähän, kertoo Ilmatieteen laitos.

Laitoksen mukaan eilen päättynyt kuukausi oli sääoloiltaan selvästi kaksijakoinen: kuukauden alkupuoli oli tavanomaista lämpimämpi, kun taas loppupuoli oli vuodenaikaan nähden osittain jopa poikkeuksellisen viileä.

Kuukauden keskilämpötila vaihteli etelärannikon ja lounaissaariston vajaasta nollasta asteesta Keski- ja Pohjois-Lapin vajaaseen -10 asteeseen. Lukemat ovat koko maassa tavanomaista alemmat, mutta kuun lopussa saavutettiin muutamilla havaintoasemilla kuitenkin uusia marraskuun pakkasennätyksiä. Muun muassa Maarianhaminassa mitattiin -20 astetta, kun edellinen marraskuun ennätys, -18,5 astetta, oli peräisin vuodelta 1909.

Kuukauden alin lämpötila oli -34,0 astetta, ja se mitattiin Utsjoen Kevojärvellä 26. ja 27. päivänä.

Lunta oli marraskuun päättyessä koko maassa. Paksuimmat hanget ovat nyt Inarin Kirakkajärvellä, jossa lunta on 44 cm.

Syksyn keskilämpötilat lähellä tavanomaista

Syksy eli syyskuusta marraskuuhun ulottuva jakso muodostui Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan keskilämpötilaltaan maan länsiosassa hieman tavanomaista kylmemmäksi, kun taas maan pohjoisosassa oli hieman tavanomaista lämpimämpää.

Maan itäosassa oltiin lähellä ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa.

Jakson kokonaissademäärä kohosi pohjoisimmassa Lapissa ja paikoin maan keskiosassa jonkin verran tavanomaista suuremmaksi, kun taas Etelä- ja Keski-Lapissa sademäärä oli 60–70 prosenttia tavanomaisesta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.