Mars näkyy hienosti

Mars loistaa elokuun hämärässä nyt kirkkaammin kuin kymmeniintuhansiin vuosiin.

Punainen Mars-planeetta näkyy nyt komeasti taivaalla. Auringon laskiessa se kipuaa taivaanrannan yläpuolelle kaakosta ja loistelee kirkkaasti. Paljain silminkin sen näkee hienosti ja kunnon kiikari paljastaa jonkin verran pinnan muotoja. Markku Sarimaa Tähtitieteellisestä yhdistyksestä Ursasta kertoo Marsin loistavan nyt kirkkaampana kuin pitkään aikaan.

-Mars on erittäin lähellä maata ja Aurinko [---] valaisee Marsin hyvin. [---] Periaatteessa nyt on kirkkain tilanne 60 000 vuoteen, mutta melkein yhtä kirkkaita [tilanteita] on noin 15-17 vuoden välein, kertoo Sarimaa.

Kaukoputkella voi erottaa nyt planeetan pinnan jäisen kalotinkin, ellei koko planeetta ole pölymyrskyn peitossa.

-Mars näkyy koko maassa. Parhaat paikat ovat etelässä, koska mitä pohjoisemmaksi mennään, sen matalampana se näkyy, opastaa Sarimaa.

Ursa järjestää tähtitornillaan Helsingin Kaivopuistossa yleisönäytöksiä 23.-31. elokuuta kello 23-01. Edellytyksenä on selkeä sää. Pääsymaksu torniin on aikuisilta kaksi euroa ja lapsilta yksi, jäsenille on vapaa pääsy.

Marsin tarkkailu on kuitenkin mahdollista myös kotikonstein.

-Puolen yön aikaan kun katsoo etelään, niin ei voi erehtyä, jos taivas on kirkas: se [Mars] on kaikkein kirkkain kohde taivaalla ja silminnähden hyvin punainen. Mars nousee iltayhdeksältä, mutta se on hyvin matalalla idässä ja on itse asiassa korkeimmillaan juuri puolenyön aikaan, kertoo Sarimaa.

Sarimaan mukaan Mars näkyy kirkkaimillaan ensi viikon torstaina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.