Martta, 4 kk, on pikkukylän ensimmäinen vauva 15 vuoteen – koko kylä juhli kakkukahvein

Sunnuntaina pienessä Heinonniemen kylässä Kiteellä oli juhlapäivä. Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen kylään on syntynyt vauva, ja nelikuista Marttaa juhlittiin lähes koko kylän voimin kakkukahveilla.

Kutsuja kyläyhdistyksen ja Heinonniemen Marttayhdistyksen järjestämiin juhliin oli jaettu noin 90 kyläläisen postilaatikkoihin. Paikalle tuli Martan isän Niko Nyrhisen mukaan kolmisenkymmentä ihmistä. Oli kakkua, kahvia, karjalanpiirakoita ja pieniä lahjoja vauvalle. 

Symbolisesti seurantalolla järjestetyn vauvajuhlan suurin hetki oli kuitenkin se, kun vuonna 2010 ideoitu kylän vauvaraha saatiin ensimmäistä kertaa luovuttaa uudelle kyläläiselle. Kylän edellinen vauva kävi viime kesänä jo rippikoulun. 

200 euron vauvarahan luovutti pienelle Martalle kyläyhdistys. Vanhemmat Niko Nyrhinen ja Sinikka Kuittinen kertovat laittavansa rahan Martan tilille kasvamaan. Nyrhinen toimii itse kyläyhdistyksen puheenjohtajana, minkä takia vauvarahan luovutti sunnuntaina tuoreelle isälle varapuheenjohtaja. 

Päiväkoti 30 kilometrin päässä

Viljatöistä tavoitettu isä kertoo, että vauva-arki luomutilalla on sujunut hyvin.

– Minä nukun hyvin, vauvan äiti ei niinkään. Vauva heräilee välillä tunninkin välein, Nyrhinen naurahtaa mutta lisää, että arki rullaa heillä mainiosti.

Viljatöissä kiireisin aika on edessä toukokuussa. Silloin kilometrin päässä oleva mummo auttaa, jotta vanhemmat pääsevät peltotöihin.

Aikanaan, kun Martalla koittaa päiväkoti- ja kouluikä, on sinne matkaa 30 kilometriä. Kiteen keskusta on 45 kilometrin päässä; sinne puolestaan täytyy ajaa päästäkseen muskariin, vauvauintiin ja kerhoihin.

– Mutta haluamme kasvattaa lapsemme maalla. Meille on tärkeää, että lapsi ymmärtää ja tietää, mistä ruoka tulee.  

Heinonniemen vauvauutisesta kertoi ensimmäisenä Karjalainen

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.