Matematiikan kirjoilla vaikutusta koulumenestykseen

Oppikirjoilla on merkitystä matematiikan oppimisessa. Opetushallitus huomasi tutkimuksessaan, että oppilaiden koetulokset erosivat tilastollisesti merkitsevästi sen mukaan, mikä oppikirja heillä oli käytössään.

Opetushallitus tutki vajaan 7000 peruskoulun kuudesluokkalaisen matematiikan osaamista viime vuoden maaliskuussa. Samansuuntaisia tuloksia saatiin myös vuoden 2000 arvioinnissa.

Opetushallituksen mukaan syy ei ole huonosti tehdyissä kirjoissa vaan kirjasarjojen erilaisissa painotuksissa.

- Opetushallitus antaa perusteet, joissa määritellään, mitä aiheita ja keskeisiä sisältöjä kirjoissa tulee olla. Kustantajan tulee tehdä oppikirjat näiden vaatimusten perusteella, ja hänellä on moraalinen vastuu siitä, että kirjat vastaavat annettuja sisältöjä, sanoo opetusneuvos Eero K. Niemi.

Vaatimukset ovat kuitenkin melko väljiä, joten kustantamot ovat voineet tehdä kirjoja varsin vapaasti ja erilaisilla painotuksilla. Kirjoissa ei sinänsä ole vikaa, mutta niiden lähestymistavat ja menetelmät eivät sovi kaikille opettajille ja opetustyyleille.

Koulut saavat vapaasti valita, mitä kirjasarjoja ne ottavat käyttöönsä. Ehdottomasti suurin osa opettajista on sitä mieltä, että kirja on tärkein opettamisen väline.

Opetushallitus luopui oppikirjojen tarkastamisesta vuonna 1992. Sen jälkeen oppikirjoja ei ole tarkastanut kukaan. Korjataanko nyt tämän päätöksen satoa?

- Se on hyvä kysymys. Jonkun elimen olisi hyvä alkaa käydä kirjoja läpi, sillä meillekin on kantautunut tietoja, että kirjoissa on jopa suoranaisia virheitä. Jos opettaja ei ole huippuasiantuntija matematiikassa, hän saattaa opettaa virheellistä tietoa oppilailleen, Niemi toteaa.

Vanhakantaiseen tarkastukseen hän ei enää palaisi.

- Se on aikansa elänyt ja erittäin raskas käytäntö. Jonkinlainen testausmenetelmä olisi kuitenkin hyvä olla olemassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.