TV-Opas

Matkabloggaajat houkuttavat turisteja Suomeen

Bloggaamisen merkitys matkailumarkkinoinnissa nostaa osuuttaan. Maailmaa kiertävät bloggaajat kirjoittavat ja kuvaavat mielenkiintoisia kohteita, joiden perusteella monet matkaajat suunnittelevat omia matkojaan.

40 ammattimaista matkailubloggaajaa on ottanut tällä viikolla osaa Suomessa järjestettyyn Nordic Bloggers' Experience -tapahtumaan. Tapahtuma on suurin koskaan Suomessa järjestetty matkabloggaajatapahtuma.

Eri puolilta maailmaa Suomeen saapuneille bloggaajille on järjestetty ohjelmaa ja retkiä muun muassa Ahvenanmaalle, Hämeenlinnaan ja Pohjois-Suomeen.

Merkittävä mainosmarkkina

Matkojen varaaminen on jo suurelta osin siirtynyt verkkoon. Nyt samaan suuntaan yhä enenevissä määrin on menossa myös matkailun markkinointi. Bloggaajien saamaa huomiota ja painoarvoa on alettu ymmärtämään myös talaoudellisessa mielessä.

– Kyllä he ovat hyvin oleellinen osa markkinointia nykypäivänä. Me olemme muutaman vuoden ajan tehneet matkabloggajien kanssa yhteistyötä, ja se on hyvin tuottoisaa. Eli heidän kauttaan saamme tällaista hyvää tarinaa Suomesta maailmalle, kertoo mediamatkojen tuottaja Virpi Aittokoski Matkailun edistämiskeskuksesta MTV Uutisille.

Nyt Suomeen saapuneilla bloggaajilla on yhteensä yli 2 miljoonaa lukijaa. Pitkään seurattujen bloggaajien painoarvoa mielipiteen muodostajana pidetään tärkeänä.

Monet blogien lukijat kokevat bloggaajat ystävikseen. Heidän sanaan ja heidän mielipiteeseen luotetaan ihan eri lailla kun yrityksen tekemään mainokseen tai yrityksen tekemään internetkirjoitteluun, Nordic Bloggers' Experience -tapahtuman projektikoordinaattori Inna-Pirjetta Lahti uskoo.

– Ihmiset haluavat lukea henkilökohtaisia tunteita ja tarinoita matkakohteista. Kirjoitukset tulevat myös tuoreina ja reaali-ajassa, espanjalainen bloggaaja Lucadamo Constanza sanoo.

– Esimerkiksi meitä (blogaajia) on nyt täällä niin paljon, että Helsinki nousee sosiaalisessa mediassa varmasti hetkellisesti pinnalle, Constanza jatkaa.

Hyytävää pakkasta ja tangon taikaa

Tapahtuman viimeisenä virallisena vierailupäivänä bloggaajia kierrätettiin omien kiinnostusten mukaan pienemmissä ryhmissä pitkin Helsinkiä.

Ulkoilusta ja ohjelmallisesta puolesta kiinnostuneet pääsivät kokeilemaan muun muassa luistelua Rautatientorin luistelupuistossa, sauvakävelyä jään päällä kuin tangon taikaakin Ooppera-talon kupeessa.

Edes kireä pakkanen ei bloggaajia häirinnyt. Päinvastoin.

– En ole eläissäni ollut näin kylmässä säässä. Yleensä tähän aikaan vuodesta surffaan rannoilla. Mutta tämä ei ole huono kokemus, tämä on hämmästyttävä kokemus. Voin suositella kaikkia kokeilemaan Suomen kylmyyttä, perulainen Nelson Mochilero sanoo.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.