Matkustaja kertoo Tampereen lennon erikoisista vaiheista: "Olisin tunnistanut ikkunasta Hornetin kuljettajan"

Malagan-koneessa ei tapahtunut mitään erikoista lennon aikana, kertoo matkustajana ollut tamperelainen Jarmo Autio. Sen sijaan koneen ulkopuolella kylläkin. 

-Ranskan yläpuolella ollessamme Ranskan armeijan suihkari lenteli vähän aikaa hämmästyttävän lähellä meitä. Silloin koneessa kuulutettiin jotain, mutta en vieraskielistä kuulutusta ymmärtänyt.

Koneen lähestyessä Tampere-Pirkkalaa Autio näki puolestaan Suomen tunnuksin varustetun Hornetin lentämässä lähellä heidän konettaan. 

-Jos olisin istunut ikkunapaikalla, olisin varmasti tunnistanut kuljettajan, Autio naurahtaa.  

Hän arvelee koneen kierrelleen ilmassa jonkin aikaa ennen laskeutumista. Koneen laskeuduttua se ei kuitenkaan rullannut normaalille paikalleen, vaan jäi kentällä jonnekin sivummalle.  

- Silloin kuulutettiin, että tästä ei lähdetä ennen kuin poliisit tulevat koneeseen. Saman tien joku sanoi, että nyt tuli Hornetkin alas.  

Koneen sisään tuli kaksi poliisia, joille Autio kertoi, ettei ollut havainnut koneen sisällä mitään erikoista.  

Kun matkustajat pääsivät koneesta, poliisi haastatteli heistä jokaisen.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.