Matti Vanhanen: Ei rahaa kerjäläisille

Kaksi vuotta sitten pääministeri Matti Vanhanen vetosi kansalaisiin, jotta he eivät antaisi rahaa romanikerjäläisille. Mielipide on tänään sama. Nykyisin Perheyritysten liiton toimitusjohtajana työskentelevä Vanhanen katsoo, ettei tavallisten ihmisten tehtävä ole rahoittaa kerjäläisten elämää.

- Kenenkään ei pidä antaa rahaa kerjäläisille. Kukaan eo voi perustaa elämäänsä kerjäämisen tai muiden anteliaisuuden varaan, toimitusjohtaja Vanhanen sanoo.

- Auttaminen on yhteiskunnan ja erilaisten järjestöjen, ei tavallisten ihmisten tehtävä. Kansalaisten kannattaa rahan antamisen sijasta yrittää vaikuttaa poliittisiin toimijoihin ja viranomaisiin.

Vanhanen toteaa, että kerjäläisten toimintaan vaikuttaa nopeimmin raha - tai oikeammin sen puute.

- Helpoin tapa vaikuttaa on se, että kerjäläisten tulot Suomessa laskevat.

Vanhasta ei erityisesti ilahduta, että ennakkoaavistukset kerjäämisestä ovat osoittatumassa todeksi.

- Silloin oli sellainen tuntuma, että tämä ilmiö tuli Suomeen niin nopeasti, että sen takana täytyi olla järjestäytynyttä toimintaa. En sano rikollisuutta, mutta ilmiö tuskin olisi rantautunut Suomeen niin nopeasti ilman että jotkin tahot olisivat olleet sitä järjestämässä, Vanhanen sanoo.

- Tämä on surkea ja vastenmielinen aihe. Ymmärrän hyvin, että Romanian ja Bulgarian köyhillä on huono tilanne, mutta rahan antaminen kerjäläisille ei sitä ratkaise.

Viikonloppuna myös vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet sanoi Helsingin Sanomille, ettei hän anna rahaa romanikerjäläisille.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.