Matti Vanhanen mukaan keskustan puheenjohtajakilpaan

Pääministeri Matti Vanhanen lähtee tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta. Tässä vaiheessa näyttää epätodennäköiseltä, että Vanhanen saisi vastaehdokkaita puolueen puheenjohtajakisassa.

Pääministeri Matti Vanhanen ilmoittaa pyrkivänsä keskustan puheenjohtajaksi.

Pääministeri Matti Vanhanen aikoo pyrkiä keskustan puheenjohtajaksi lokakuun puoluekokouksessa. Vanhanen sanoo Suomenmaa-lehdessä, että keskustan on nyt tärkeää koota rivinsä ja normalisoida tilanne kesäkuun tapahtumien jälkeen.

-Takanamme on poikkeuksellinen ja dramaattinen vaihe. Vaikeita aikoja tulee kuitenkin jokaiselle puolueelle, Vanhanen arvioi lehden haastattelussa.

Pääministeri sanoo pantanneensa tarkoituksella ilmoitustaan pyrkiä keskustan johtoon. Anneli Jäätteenmäen dramaattisen eron takia Vanhanen katsoi paremmaksi pitää muutama viikko taukoa ennen kuin uusi puheenjohtajakisa alkaa. Hän myös halusi ennen ilmoitustaan perehtyä kunnolla pääministerin tehtäviin.

Vanhanen toteaa Suomenmaassa Irak-kriisin koettelevan varsinkin keskustan järjestöväen luottamusta puolueen toiminnan perusteisiin.

- Vetoan siihen, että nyt yhdessä asetelma myös puretaan ja siirrytään normaaliin toimintaan, pääministeri sanoo.

Keskustan peruslinjat lyöty kiinni lähivuosiksi

Puheenjohtajana Vanhanen ei uudistaisi keskustan linjaa dramaattisesti. Hänen mukaansa keskustan politiikan sisällön peruslinjat on lähivuosiksi lyöty kiinni vuosi sitten puoluekokouksessa. Keskustan olisi kuitenkin nostettava profiiliaan lähivuosina muun muassa työllisyyden ja yrittäjyyden suhteen sekä perhepolitiikan kasvun ja kasvatuksen kysymysten esillä pitämisessä, pääministeri katsoo.

Vanhanen uskoo, että nykymuotoinen hallitus istuu koko vaalikauden. Hänen mielestään hallituksen on asetettava yksilösuoritusten sijasta tavoitteeksi tuloksekas yhteistyö, jonka perusteella kolme hallituspuoluetta pärjäävät hyvin myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Tässä vaiheessa näyttää epätodennäköiseltä, että Vanhanen saisi haastajia pyrkiessään puheenjohtajaksi, vaikka osa keskustan kentästä pitää edelleen mahdollisena Anneli Jäätteenmäen paluuta puolueen johtoon.
Olli Rehn, joka kilpaili Vanhasen ja Jäätteenmäen tavoin keskustan puheenjohtajuudesta vuosi sitten, ei aio haastaa Vanhasta puheenjohtajaäänestyksessä lokakuun puoluekokouksessa. Rehn kirjoitti Suomenmaassa arvostavansa sitä, että eräät piirijohtajat ovat nostaneet hänen nimensä esiin keskustan puheenjohtajaa pohdittaessa. Normaalioloissa terveen puolueen merkki on, että puheenjohtajuudesta äänestetään, Rehn katsoo. Nyt ei kuitenkaan hänen mukaansa olla normaalioloissa, joten hän ei näe syytä asettua ehdolle puheenjohtajaksi.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 22.07.2003).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.