Matti Wuori kuollut

Ihmisoikeus- ja ympäristöasioihin keskittynyt asianajaja Matti Wuori kuoli lauantaina vaikean sairauden uuvuttamana.

Asianajaja ja entinen europarlamentin jäsen Matti Wuori on kuollut. Wuori, 60, kuoli kotonaan lauantaina vaikean sairauden jälkeen.

Asianajajan työnsä ohella Wuori oli laajasti mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa. Hän oli Euroopan parlamentin jäsen toimien sitoutumattomana vihreiden ryhmässä vuosina 1999-2004.

Matti Wuori toimi myös monissa kansainvälisissä tehtävissä, muun muassa Greenpeacen puheenjohtajana ja Etelä-Afrikan totuuskomission neuvonantajana.

Wuori valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1979 harjoitettujaan jo sitä ennen vuosia asianajoa eri tuomioistuimissa. Hänen ajamiinsa juttuihin kuuluivat varhaisina aikoina ns. yllytysoikeudenkäynnit, Shaahin mielenosoituksen aiheuttamat syytteet ja lukuisat muut yhteiskunnallisesti merkittävät asiat. Asianajajana hän on avustanut päämiehiään monissa julkisuutta saaneessa oikeudenkäynneissä, kuten Mikkelin panttivankioikeudenkäynnissä ja ns. Irak-vuototapauksessa.

Wuorelle läheisiä olivat erityisesti ympäristönsuojeluun ja ihmisoikeuksiin liittyvät tapaukset. Hän puolusti ilmaisunvapautta menestyksekkäästi aina Euroopan Ihmisoikeustuomioistuinta myöten.

Asianajajan työn ohella Wuori kunnostautui monessa kansalaisjärjestössä ja lopulta myös EU-parlamentin jäsenenä. Hän johti eri maiden Greenpeace-yhdistyksiä ja oli myös kansainvälisen Greenpeacen puheenjohtaja 1991–1993. Etelä-Afrikan totuuskomission neuvonantajana hän toimi 1996–1998.

Greenpeace: Wuori oli kansalaisyhteiskunnan lahjomaton ääni

Greenpeace pitää Wuorta lahjomattomana, suoraselkäisenä ja teräväkatseisena eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan äänenä. Wuori oli mukana perustamassa Greenpeace Suomen toimistoa Helsinkiin vuonna 1989 ja oli kuolemaansa saakka järjestön hallitusten jäsenenä Tshekissä ja Unkarissa.

- Wuori työskenteli sisukkaasti ympäristönsuojelun ja ihmisoikeuksien puolesta sekä kansalaisjärjestöjen aseman vahvistamiseksi. Hän eli maailmankansalaisena sanan oikeassa merkityksessä eikä säästellyt sanojaan kritisoidessaan hallituksia, valtioita ja yrityksiä, jotka eivät noudattaneet oikeudellisia tai eettisiä sääntöjä ympäristönsuojelussa, kommentoi Greenpeace Pohjolan kampanjapäällikkö Mads Christensen järjestön tiedotteessa.

Matti Wuoren työ Greenpeacessa jäi kesken. Hän selvitti Metsähallituksen ja metsäyhtiöiden toimintaa metsien hakkuissa Inarissa ja oli sitoutunut edustamaan saamelaisia poronhoitajia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Strasbourgissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.