TV-Opas

Medialle myös haukut Himasen raportissa

Professori, filosofi Pekka Himasen tutkimusraportin kova ennakkojulkisuus ja mediaryöpytys näkyy myös tänään julkaistussa Kestävän kasvun malli -tutkimuksessa. Himanen arvostelee sekä poliitikkoja että myös mediaa kovasanaisesti.

Himasen mielestä media on nykyään enemmän liiketoimintaa demokratian äänen edustajan sijaan. Media kulkee myös lukijoiden ja katsojien määrän romahtaessa kohti henkilöhyökkäävämpää tyyliä ja pyrkii näin saamaan yleisöä ja säilyttämään tulonsa. 

- Sisältökeskustelun sijaan tämä tarkoittaa yhä enemmän "smearing campaign" -tyyppistä mediaa, jonka hyökkäyksiä ajavat usein alun perin jyrkentyneet poliittiset motiivit.

Poliitikot ovat Himasen mukaan myös alistuneet mediaverkoston reagoijiksi.

- Media yhä enemmän toistaa (kritiikittömästi) jostakin liikkeelle lähteneitä henkilöönmeneviä väitteitä, useimmat poliittiset vallankäyttäjät ovat suostuneet alistamaan roolinsa yhä enemmän mediaan reagoiviksi. Paradoksi on siinä, että vaikka media näin edustaa koko ajan vähemmän "kansan ääntä", demokraattisesti kansan edustajiksi valituilta poliitikoilta puuttuu medialle alistuneina rohkeus tarvittavaan pitkäjänteisemmin visionääriseen tulevaisuuden tekemiseen.

Himanen kehottaakin sekä poliitikkoja että mediaa pohtimaan, mitä he haluavat tulevaisuudessa toiminnallaan edistää.
 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.