Menoliikenteen sää: Sadealue Keski- ja Pohjois-Suomen yli, Lappiin lunta

Lappiin pääsiäiseksi suuntaavien kannattaa varautua menoliikenteessä vesi-, räntä- ja lumisateisiin sekä pääsiäisen aikana yöpakkasiin. Perjantain jälkeen sää poutaantuu ja lämpenee.

Torstaina päivällä sää on poutaista ja tuulista. Iltapäivällä Lappiin leviää lumisateita.

– Sateet alkavat Länsi-Lapissa näillä näkymin torstaina loppuiltapäivästä. Yön aikana sadealue leviää koko maan pohjoisosaan ja Pohjanmaalle. Sade alkaa lumena, mutta tulee osittain myös vetenä Keski-Lapissa. Perjantaina aamulla ylin Lappi on jo poutaantunut ja sateita tulee länsirannikolta kohti Itä-Lappia ulottuvalla vyöhykkeellä. Sateet tulevat lumena Oulun seudulla ja Koillismaalla, etelämpänä lähinnä vetenä. Tämän hetken ennusteen mukaan Etelä-Suomi säästyy perjantain sateilta, toteaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Sää poutaantuu perjantai-iltaa kohden. Illalla vettä, räntää ja lunta voi sataa vielä lähinnä Kainuussa, Koillismaalla ja Pohjois-Karjalassa.

Torstaina ja perjantaina päivälämpötilat ovat plussalla koko maassa. Perjantain vastaisena yönä pakkasta on lähinnä Ylä-Lapissa. Tienpinnat voivat käydä muuallakin Lapissa pakkasella, joten tiet voivat olla siellä paikoin liukkaita perjantaina aamulla.

Poliisin mukaan menoliikenne tulee olemaan ruuhkaisinta teillä 3, 4 ja 6. Liikennettä ennakoidaan olevan eniten kiirastorstaina iltapäivällä kello 14–19 ja pitkäperjantaina kello 9-14. Paluuliikenteen arvellaan olevan vilkkaimmillaan toisena pääsiäispäivänä maanantaina kello 13-19.

Perjantain jälkeen sää poutaantuu ja lämpenee niin, että lounaassa voidaan päästä maanantaina jo 20 asteen tienoille. Katso pääsiäisen ennuste täältä.

Menoliikenteen ja pääsiäisen säätiedot ja sadetutka MTV:n sääsivustolla. Sadetutka näyttää myös sateen ennustetun olomuodon.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.