Merikotkilla loistava pesintävuosi

Merikotkilla on jälleen ollut erinomainen pesintävuosi. WWF:n merikotkatyöryhmän tekemien laskentojen mukaan Suomen merikotkat tuottivat tänä vuonna vähintään 329 poikasta. Tulos on kautta aikojen toiseksi paras.

Vuonna 2009 poikasia syntyi vähintään 349 ja vuonna 2010 vähintään 314. Asuttuja reviirejä todettiin noin 350, mutta vain 208 paria onnistui pesinnässään.

Pesintöjä voi paljastua vielä lisää.

- Merikotkakantamme myönteisen kehityksen vuoksi uudet pesäpaikat eivät välttämättä tule riittävän ajoissa tarkastajien tietoon ja siksi onnistuneita pesintöjä todetaan monesti jälkikäteen, kertoo WWF Suomen merikotkatyöryhmän sihteeri Ismo Nuuja.

Osa kadoksissa olevista pesistä on jo tiedossa olevien ja tunnettujen parien vaihtopesiä ja osa on uusien merikotkaparien rakentamia.

Kaksi merikotkan ampumistapausta

Kuluneen kesän aikana ilmi tulleet kaksi merikotkan ampumistapausta Merenkurkussa ovat menestyneelle suojelukohteelle ikävä takaisku.

- Käsityksemme on, että ampujat eivät edusta yleistä asennetta merikotkia kohtaan. Asenteet ovat 70-lukuun verrattuna muuttuneet parempaan päin ja nykyään useimmat rannikon ihmiset tuntevat ylpeyttä komean merikotkan esiintymisestä alueella. Toivomme, että ampumistapaukset selvitetään nopeasti ja tekijät saavat ansaitsemansa rangaistukset, Nuuja sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.