Merimetsot häipyivät talveksi Suomesta jonnekin

Merimetson Suomessa talvehtiva kanta on pienentynyt tuntuvasti kymmenessä vuodessa. Vuosina 1996-2003 Ahvenanmaalle keskittynyt talvikanta käsitti yleensä 2 000 - 3 000 lintua.

Viime vuosina määrä on yleensä jäänyt muutamiin satoihin yksilöihin. Kuluvan talven laskennassa merimetsoja havaittiin Ahvenanmaalla vain runsaat sata yksilöä.

Talvehtivan kannan kutistumisen syytä ei ole selvitetty. Asiaan liittyy monta muuttujaa.

– Muutamat kovat talvet ovat voineet vaikuttaa siihen, että linnut muuttavat etelämmäksi, kertoo ympäristökeskuksen tutkija Pekka Rusanen.

Hän huomauttaa, että Suomessa talvehtivat merimetsot eivät edes pääosin ole omaa pesimäkantaa, vaan Norjan Ruijan alueen lintuja.

– Kotimainen pesimäkanta taas viettää talvet etupäässä Itämeren eteläpuolella.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.