Meriturvallisuusjohtaja Wihurin jatkosta päätös ensi viikolla

Merenkulkulaitos pui ensi viikolla kakkosmiehensä mahdollista hyllyttämistä oikeusjutun ajaksi. Meriturvallisuusjohtaja Paavo Wihuria syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

Merenkulkulaitos ilmoitti asiasta Wihurille tänään. Hänellä on viikko aikaa kommentoida asiaa.

Syyte juontaa juurensa viime kesään ja Wihurin sekä vahtimestarin väliseen jupakkaan Merenkulkulaitoksen tiloissa. Wihuria epäillään vahtimestarin vastustamisesta.

STT:n tavoittama Wihuri ei halunnut edelleenkään kommentoida selkkausta tai syytettä. Wihuri totesi vain antavansa oman lausuntonsa asiasta pääjohtajalle ensi maanantaina.

Laitoksen johtokunta puntaroi ensi tiistaina, voiko Wihuri hoitaa meriturvallisuusjohtajan virkaansa oikeusprosessin aikana.

Wihuria koskevia syytteitä käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa tänä keväänä. Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen johtokunta arvioi Wihurin asemaa uudelleen.

Viestintäpäällikkö Mikko Väänäsen mukaan laitoksen johto pitää selkkauksessa raskauttavina Wihurin korkeaa asemaa ja tapahtumapaikkaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.