Mertaranta jyrähtää MM-kieltäytymisistä: Harjoitelkaa sanomaan ei tai kyllä

Selostajalegenda Antero Mertaranta pitää jääkiekon MM-kisoihin pelaajavalinnoista noussutta keskustelua kummallisena. Mertaranta kummastelee niin median mutta myös pelaajien toimintaa.

– Tällaiset jos vapaudun -, ehkä-, olen kiinnostunut -, voi olla -, enpä nyt tiedä -, ja olen liian vanha tai liian nuori -vastaukset… mielestäni jos elämässä ei osaa sanoa ei tai kyllä, niin sitten kannattaa harjoitella, Mertaranta kertoo MTV3 Uutisille.

Mertaranta uskoo, että jääkiekon seuraajia harmittaa enemmän asiasta selittely kuin kisoista pois jääminen.

– Jos ei huvita tulla kisoihin, niin mitä sitä kiertelee ja kaartelee. Sitten ei tule eikä sitä tarvitse selitellä. Jokainen sivistynyt ihminen osaa myös rivien välistä lukea jotakin.

Mertarannan arvion mukaan etenkin ikääntyneet pelaajat kieltäytyvät kisoista nyt aiempaa herkemmin. Pelkällä kokemuksella ei ole pärjätty aiemminkaan.

– Muistan vuoden 1996 MM-kisoista, kun Esa Tikkanen, Jyrki Lumme ja Teppo Numminen tulivat pelaamaan yhden ottelun pudotuspeleissä ja sen Suomi hävisi. Silloin ei silitelty päätä, ei kenenkään.

Mikä median paine?

Eniten Leijona-selostaja on hämillään kuultuaan väitteen, jonka mukaan osa NHL-pelaajista jättäisi kisat väliin median kovan paineen ja valtavien odotusten vuoksi.

– En tiedä, onko väittäjä tosissaan, mutta onhan tuo "ratkiriemukasta". En usko, että Wayne Rooney sanoo ensimmäisenä Englannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentajalle, että voi olla, etten tule kisoihin, kun Daily Telegraph saattaa pudottaa mut polvilleen ensimmäisen pelin jälkeen, Mertaranta vertaa.

Mertarannan mukaan huippu-urheilijalla on aina paineita, pelataan kisat sitten kotikentällä tai vaikka Indonesiassa.

– Huippu-urheilu on sellaista, että paineita pitää kestää, ja sillä selvä.

Tuomitaan, kun on tuomittavaa

Suomen kokemattoman joukkueen suoritusten arvioimisessa Mertaranta odottaisi puolivälieriin, jonne voitot kolmessa ensimmäisessä ottelussa ovat silottaneet tietä.

– Jos olisimme putoamassa neljän parhaan joukosta alkulohkossa, niin sitten voitaisiin huutaa, vinkua ja valittaa. Puolivälierissä tähtien on oltava kohdallaan, ja jos silloin pudotaan, niin analysoidaan sitten, minkä tyyppisiin asioihin se ratkesi.

Praha 1992, Zürich 1998… siinä kaksi MM-hopeaa tuonutta esimerkkiä, jotka Mertaranta nostaa esiin, kun puhutaan Leijonien menestyksestä ns. nimettömillä ryhmillä.

– On kuitenkin selvää, että tämän yhden kentän lisäksi tason on noustava, jos aikoo ihan aidosti pärjätä. Kannattaa silti muistaa, että myös Ruotsilla ja Tshekillä on ollut suuria vaikeuksia, ja Venäjälle voiton ovat ratkaisseet muutamat kärkimiehet. Ja näillä on ollut useita pro-NHL-pelaajia mukana, toisin kuin meillä.

Ykkössentteri Petri Kontiolan suorituksesta Mertaranta ei löydä kritisoitavaa.

– Vain Mikko Koivu olisi voinut pystyä samanlaiseen suoritukseen suomalaisista keskushyökkääjistä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.