Metallin Vuorenmaa: Malttia veroalekeskusteluun

Metallityöväenliiton puheenjohtajan Erkki Vuorenmaan mielestä veroalekeskustelu on syytä rauhoittaa. Johdonmukaiset veroratkaisut tukisivat Vuorenmaan mukaan työllisyyttä, torjuisi inflaatiota ja parantaisi oikeudenmukaisesti kansalaisten ostovoimaa.

Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi tulevat veronkevennykset olisi Vuorenmaan mielestä ohjattava niin, ettei niillä heikennetä kuntien ja valtion palvelu- ja toimintakykyä ja samalla heikennetä julkisen sektorin työllisyyttä. Vuorenmaa esitti verokevennyksen painopisteen ohjaamista arvonlisäveroon sellaisten tuotteiden kohdalla, jotka ovat joka päivä tarpeellisia, kuten ruokaan, asumiseen ja liikkumiseen liittyvissä tuotteissa.

Vuorenmaa korosti, että tällaiset veroalennukset kohtaisivat tasapuolisesti niin työllistetyt kuin työttömätkin.
-Kun öljyn raaka-ainehinnan heilahtelut ja euron alhaisuus vaikuttavat myös olennaisesti jokapäiväisten tuotteiden hintaan, on kansallisella tasolla veropoliittisin toimin pyrittävä nyt inflatorisiin torjuntatoimiin, hän vaati.

Vuorenmaa antoi myös täyden tukensa SAK:n veropoliittiselle linjaukselle, jossa vaaditaan esimerkiksi matkakuluvähennyksen omavastuuosuuden poistamista, jos näin helpotetaan työvoiman liikkuvuutta myös lyhyiden työsuhteiden osalta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.