Meteorologi Liisa Rintaniemi: Kesäkuu uhkaa jäädä ilman hellejaksoa

Sää jatkuu epävakaisena ja vaihtelevana. Pitempää hellejaksoa ei edelleenkään ole näkyvissä.

Viikon lämpimimmät päivät osuvat näillä näkymin alkuviikolle, mutta alkuviikko on myös sateinen. Tänään maanantaina lämpimintä on ollut sateen edellä kapealla kaistaleella Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Lapissa ja idässä, missä on päästy tähän mennessä paikoin 22-24 asteen lämpötiloihin. Lämpimintä oli Torniossa: 24,2 astetta. Sadealue on kulkenut maanantaina etelästä kohti maan keskiosaa. Mukana on paikoin ukkosta.

Tiistaiksi sadealue siirtyy pohjoisemmas ja eniten sataa Itä-Suomesta kohti Länsi-Lappia ulottuvalla alueella.

– Etenkin Savossa voi tulla tiistaina reippaitakin sadekuuroja ja jopa parikymmentä millimetriä vettä. Poutaisilla alueilla sadealueen molemmin puolin voidaan päästä yli 20 asteen lukemiin. Keskiviikkona tulee jälleen uusi matalapaine ja sateita, samalla tuuli voimistuu, toteaa MTV uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Hellejaksoa odottaville on edelleen huonoja uutisia: loppuviikolla viilenee.

– Viikon keskivaiheilla Suomen yli kulkevan matalapaineen jälkeen olemme jälleen viileämmän ilmamassan alla. Sää on alkuviikkoa poutaisempaa, mutta viileämpää. Lämpötilat ovat ylimmillään 15-20 asteessa. Sama meininki näyttää jatkuvan kesäkuun loppuun asti. Eli jos nyt ennusteet eivät radikaalisti muutu, niin kesäkuu taidetaan mennä ilman hellejaksoa. Laajemman mittakaavan helteet jäävät aikaisintaan heinäkuulle, sanoo Liisa Rintaniemi.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan myöhäisin kesän ensimmäinen hellepäivä on koettu vuonna 1987, jolloin hellettä oli vasta 6. heinäkuuta. Helleraja on 25,1 astetta.

Lämpötiloja päivitetty 22.6.2015 klo 17.45.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.