Meteorologi: Viikonloppuna voi jyristä ihan kunnolla

Sää on nyt vaihtelevaa. Viikonloppuna tulee yleisesti sade- ja ukkoskuuroja, myös raekuurot ovat mahdollisia. Ajoittain paistaa aurinko.

Viime yönä pakkasta on ollut paikoin Lapista Pohjois-Pohjanmaalle asti. Esimerkiksi Taivalkoskella ja Sallassa oli -2,4 astetta. Myös ensi yönä pakkasta voi olla samoilla alueilla. Syyskauden ensimmäiset räntäsateet ovat mahdollisia Käsivarressa, etenkin tuntureilla.

Perjantaina sadekuuroja tulee siellä täällä. Myös viikonloppu on epävakainen. Aamuisin voi olla sumua.

– Matalapaineen keskus on Suomen päällä koko viikonlopun ja aiheuttaa sade- ja ukkoskuuroja. Siinä on potentiaalia ihan kunnon ukkosille ja rakeille, etenkin etelässä. Aurinko paistaa kuitenkin ajoittain, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Viikonlopun lämpötilat ovat etelässä aurinkoisina hetkinä reilussa 15 asteessa, ylimmillään 17-18 asteessa. Pohjoisessa ollaan 10-15 asteessa.

Matalapaine tuo sateita vielä alkuviikollakin, mutta siirtyy vähitellen itään.

– Sen jälkeen pohjoisesta tulee kylmää ilmaa ja sää on poutaisempaa. Aika kolealta näyttää ensi viikolla. Yöt voivat olla kylmiä, osassa maata pakkasöitä ja päivisin on etelässäkin hädin tuskin 15 astetta, toteaa Aleksi Jokela.

Paikkakuntakohtaiset viikonlopun ja ensi viikon ennusteet sekä sadetutkan löydät MTV:n sääsivustolta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.