Metropolipolitiikka nousemassa eduskuntavaalien kärkiteemaksi

Alue- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) esittää, että hallitus antaisi eduskunnalle selonteon hallitusohjelmaan kirjatusta metropolipolitiikasta vielä tämän vaalikauden loppuun mennessä. Kiviniemi lupaa hallituksen selonteon vaalien alla.

Kiviniemi otti kantaa pääkaupunkiseudun vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn kehittämiseen MetropoliAreenan julkistustilaisuudessa Helsingissä tänä aamuna.

Selonteko metropolipolitiikasta voitaisiin ministerin mukaan jättää sen jälkeen, kun pääkaupunkiseudulla käynnissä olevista hallintorakenneselvityksistä on saatu tuloksia käytännössä lähellä kevään 2011 eduskuntavaaleja.

Myös valtiovalta on valmis tulemaan mukaan tarkastelemaan sitä, millainen olisi tälle alueelle paras hallintomalli.

- Itse olen useaan otteeseen sanonut, että minua viehättäisi, jos meillä olisi metropolialueella jonkinlainen modifioitu Kainuun malli, että meillä olisi täällä suorilla vaaleilla valittu valtuusto, joka päättäisi tietyistä asioista?, Kiviniemi linjasi.

- Mutta se on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Kyllä kuntaliitoksetkin ovat erittäin kannatettava tapa etenemiseen hallinnon osalta tällä alueella, hän muistuttaa.

Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otto Lehtipuu (vihr) pitää ministerin esitystä metropoliselonteosta rohkeana vetona.

- Kaikki tiedämme metropolin merkityksen maallemme ja me kaikki tiedämme, että linja siitä, millä tavalla metropolipolitiikkaa, kansainvälistä kilpailukykyä ja kaupunkipolitiikkaa tässä maassa pitäisi hoitaa, kulkee hallituksen sisällä, eikä hallituksen ja opposition välillä, Lehtipuu totesi MetropoliAreenan julkistuksessa.

Lehtipuu pitää ministerin esittämä aikataulua erittäin mielenkiintoisena ja uskoo, että metropolikeskustelu nousee eduskuntavaalien keskeiseksi kysymykseksi.

- Jos tästä saadaan keskeinen vaalikysymys ja maan hallitus antaa selonteon vielä sytykkeeksi, asiahan on loistava.

Uusi keskustelufoorumi

Tänään julkistettu MetropoliAreena on uusi, näkyvä keskustelufoorumi, joka muodostuu tapahtumista, verkkoportaalista ja tutkimuksista. Sen tavoitteena on vahvistaa kansallista metropolipolitiikkaa herättämällä yhteiskunnallista keskustelua. MetropoliAreenan taustatahoja ovat MTV3, Lehtiyhtymä (Helsingin Uutiset, Länsiväylä ja Vantaan Sanomat) sekä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Uudenmaan yrittäjät.

- Tavoitteena on viedä metropoliajattelua kansalaisten tietoisuuteen.Lähdetään hakemaan tavalliselle kansalaiselle tärkeitä asioita; mitä metropoli tarkoittaa esimerkiksi liikenteessä, palveluissa, kulttuurissa ja asumisessa, MTV3:n vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila toteaa.

Ensimmäinen MetropoliAreena kokoontuu 17. syyskuuta 2009. Mukana metropolin kehitystä pohtimassa ovat muun muassa pääministeri Matti Vanhanen ja asuntoministeri Jan Vapaavuori. Kerran vuodessa kauppakeskuksessa järjestettävä päätapahtuma televisioidaan.

(MTV3)

MITÄ IHMETTÄ ON METROPOLIPOLITIIKKA, MINISTERI KIVINIEMI?

MTV LAAJENTAA JÄLLEEN YHTEISKUNNALLISTA KESKUSTELUA

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.