Metsähanhen metsästys kielletään tulevalla kaudella

Metsähanhea ei saa metsästää seuraavan metsästyskauden aikana, tiedottaa maa- ja metsätalousministeriö.

Ministeriö on antanut asetuksen metsähanhen metsästyksen kieltämisestä koko maassa tulevan metsästysvuoden ajaksi.  

Taigametsähanhikanta on laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana merkittävästi, minkä takia lajin metsästystä onkin rajoitettu jo vuodesta 2011 lähtien.   

Metsähanhikannan elvyttämiseksi suunnitteilla oleva hoitosuunnitelma on tällä hetkellä lausuntokierroksella. Samaan aikaan valmistellaan myös kansainvälistä hoitosuunnitelmaa metsähanhien muuttoreitille. Suunnitelman on tarkoitus valmistua ensi vuonna.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.