Mainos

Metsälain rikosvalvonnassa puutteita

Tutkijat kritisoivat rajusti metsäkeskuksia metsälain rikosvalvonnasta. Joensuun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan metsäkeskukset ovat tehneet rikosilmoituksen vain kolmasosassa tapauksista, jotka on tilastoitu metsärikoksiksi.

-

Metsien lainvastaisesta käsittelystä aiheutuvia rikoksia jää runsaasti tutkimatta. Rikosilmoituksia tehdään vähän, ja syyttämättä jättäminen on selvästi yleisempää kuin muissa rikoksissa. Myös rikosseuraamukset ovat niin lieviä, että metsärikoksen tekeminen on jopa taloudellisesti kannattavaa, arvioivat Joensuun yliopiston tutkijat.

Tutkijat kävivät läpi kaikki alueellisissa metsäkeskuksissa tutkittavina olleet metsälain rikkomistapaukset vuodesta 1997 alkaen. Epäiltyjä metsälain rikkomistapauksia oli lähes 400, mutta rikosilmoitus tehtiin vain joka kolmannesta. Poliisi löysi niistä lähes jokaisesta rikoksen ainekset, mutta syyttäjä puolestaan ei. Tutkijoiden mukaan näin käy peräti 70 prosentissa rikosilmoituksista. Viidessä vuodessa Suomessa annettiin vain 31 sakkotuomiota metsärikoksista.

- Ehdottomasti metsäkeskusten väliset erot eri puolilla Suomea ovat kansalaisten oikeusturvan ja yhdenvertaisuuden kannalta tämän tutkitun aineiston perusteella erittäin suuri ongelma, sanoo ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä Joensuun yliopistosta.

Yleisin metsälain rikkomistapaus on metsänkäyttöilmoituksen laiminlyöminen, joita oli kaikista tapauksista yli puolet. Rangaistukseen johti vain 14 rikkomusta. Toiseksi yleisin rikkomus oli hakkuusäännösten rikkominen.

- Ilman muuta on aiheellista tämän tutkitun aineiston perusteella kysyä, ovatko metsäkeskukset oikeita paikkoja hoitamaan metsälain valvontaa tämän rikospuolen osalta, Tapio Määttä pohtii.

Metsärikosraportin kokosi Joensuun yliopiston oikeustieteiden laitoksen metsäoikeuden tutkimusryhmä.
(MTV3)

(Kymmenen uutiset 18.09.2003)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.