Metsäpalo roihahtaa usein tupakasta

Helteiset kesäsäät ja pitkään Suomen päällä pysytellyt korkeapaine ovat johtaneet laajaan metsäpalovaroitukseen. Tällä hetkellä se on voimassa lähes koko maassa, aivan itäisintä Suomea ja Itä-Lappia lukuunottamatta.

Metsäpalovaroitus on kaikille tuttu termi, mutta sen merkitys ei aina ole selvä.

- Metsäpalovaroituksen aikana avotulen teko metsiin tai niiden läheisyyteen on kielletty ja muussakin tulenkäsittelyssä on oltava hyvin varovainen, meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta valistaa.

Länsirannikolla rutikuivaa

Metsäpalovaroitus perustuu maan kosteusindeksiin, jota mitataan kuusiportaisella asteikolla. Kuusiportaisessa asteikossa yksi on litimärkä ja kuusi rutikuiva. Metsäpalovaaran raja ylittyy, kun maan kuivuus ylittää raja-arvon neljä.

- Tällä hetkellä kuivinta on Pohjanmaalla, jossa maan kosteusindeksi on 5,6. Myös Lounais-Lapissa on hyvin kuivaa, sielläkin ollaan lähellä kuutosta, Valta sanoo.

Kun maa pääsee kunnolla kuivumaan, ei kostumiseen riitä pikku sadekuuro vaan tarvitaan laaja-alainen matalapaine. Sellaisia ei ainakaan tämän viikon aikana ole näkyvissä.

- Heinäkuussa aurinko paistaa niin lämpimästi, että vettä myös haihtuu paljon. Heinäkuun lopusta lähtien haihtuminen vähenee ja suurempi osa sadevedestä jää maahan, Valta selittää.

Metsäpalot lähes aina ihmisen aiheuttamia

Kuuma kesä ja kuiva maa tietävät hälytyksiä pelastuslaitoksille. Suomessa rajut metsäpalot ovat hyvin poikkeuksellisia, ja niiltä pyritään välttymään tiukalla valvonnalla.

- Metsäpalovaaran aikana Suomen metsiä vahditaan ilmasta käsin. Pienkoneet tarkastavat maaston kaksi kertaa päivässä. Myös reittikoneet ilmoittavat näkemistään savuhavainnoista, palomestari Pekka Räty Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kertoo.

Metsäpalot ovat lähes poikkeuksetta ihmisen aiheuttamia. Turvesoiden palot syttyvät kipinästä, kun turvetta karhitaan ja karhi osuu kiveen. Teiden varsilla kytee usein pienempiä, teihin rajoittuvia paloja.

- Suurin osa tienvarsipaloista johtuu siitä, että tupakka heitetään palavana ulos autosta. Minun puolestani kaikkien tulentekovälineiden myyminen voitaisiin kieltää metsäpalovaarana aikana, Räty puhahtaa.

Yksi eläimen aikaansaama metsäpalokin Rädyn muistista löytyy.

- Kun lintu lentää suojaamattomaan sähköjohtoon, se syttyy palamaan ja putoaa maahan. Jos metsä on kuivaa, ei muuta tarvitakaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.