Metsästä saa vielä sienikastikkeen suoraan joulupöytään

Lämpimän ja lumettoman syksyn ja alkutalven ansiosta metsästä voi hakea sienikastikkeen ainekset suoraan joulupöytään. Suppilovahveroita, hallavahakkaita ja kanttarelleja löytyy vielä kaikkialta eteläisestä ja keskisestä Suomesta.

– Suppilovahveroita voi vielä poimia ja niitä voi myös käyttää monipuolisesti. Pienin varauksin voi löytää myös hallavahakkaita, jotka nimensä mukaisesti vaativat pienen pakkasen. Kanttarellejakin on vielä löydettävissä, ehkä harvakseltaan, mutta kuitenkin, kertoo Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Kauko Salo Joensuusta.

Salon mukaan nämä sienet ovat yhä hyvänmakuisia ja käyttökelpoisia.

– Suppilovahveron ja kanttarellin itiörakenne kestää pikkupakkasta, vaikka välillä olisi satanut luntakin päälle. Ne ovat vain kuin jääkaapista ottaisi, toisin kuin esimerkiksi tatit, jotka eivät kestä pakkasta ja sen jälkeistä sulamista.

Myös hilloainekset voi vielä löytää tuoreena joulupöytään. Nevoilla ja soilla kasvava isokarpalo on vielä hienossa kunnossa, koska se säilyy yli talvenkin. Myös syötäviä puolukoita on voinut säästyä metsäkanalinnuilta, punatulkuilta, tilhiltä ja muilta metsän eläimiltä.

– Onhan tämä ainutlaatuista, että joulukuussa voi vielä sienestää Suomessa. Muuten joulukuu metsäluonnossa on hiljainen ja pimeä aika, johon sienestäminen luo uutta näkökulmaa, vanhempi tutkija Salo pohtii.

Talvipäivän seisaus eli vuoden lyhin päivä on huomenna 22.12. Sen jälkeen päivä alkaa taas pidentyä ja luonto käy kohti kevättä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.