Metsästäjäin Keskusjärjestö vaatii petoja pois

Metsästäjäin Keskusjärjestö vaatii ongelmia aiheuttavia suurpetoja poistettavaksi nykyistä nopeammin. Suurpetojen liikkuminen etenkin Itä-Suomessa on aihettanut keskustelua.

Ongelmia aiheuttavat suurpedot on pystyttävä poistamaan nykyistä nopeammin, vaatii Metsästäjäin Keskusjärjestön edustajakokous.

Myös vahingonkorvausjärjestelmä kaipaa muutoksia. Edustajakokouksen mielestä suurpetojen aiheuttamat vahingot on korvattava täysimääräisesti ja nykyiseen korvauskäytäntöön kuuluva omavastuu tulee poistaa.

Suomen suurpetokannat ovat vahvistuneet viime vuosien aikana, edustajakokous muistuttaa. Suurpetoja liikkuu eniten itäisessä Suomessa, jossa ne vaikuttavat paikallisten asukkaiden elämään. Pedot esimerkiksi hankaloittavat koirien ja laiduntavien kotieläimien pitoa.

Edustajakokouksen mukaan suupetokantojen säätely vaatii tehostettua metsästyksellisten menetelmien käyttöä, koska vain metsästys pitää suurpedot ihmisarkoina.

Metsästäjäin Keskusjärjestön edustajakokous pidettiin Porvoossa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.