Metsäyhtiöiden johtajat vaativat joustoja

Metsäyhtiöiden johtajat ovat huolissaan Suomen paperitehtaiden kilpailukyvystä ja tulevaisuudesta. Metsäjohtajat toivovat, että työntekijät tunnustavat tosiasiat ennen kuin ne sattuvat vielä kipeämmin.

Paperikiistassa on otettu käyttöön aseista järeimmät. Tänään astuivat esiin metsäteollisuuden johtajat. Metsäyhtiöiden ykkösketjun viesti on selvä. Suomalaisten paperitehtaiden kustannuksia ei voida nostaa enää senttiäkään, jos ne halutaan pitää hengissä.

- Sikäli kun me emme saa tätä kilpailukykyä paremmaksi, on tiettyjä riskejä, että tiettyjä konelinjoja ja tiettyjä toimintoja vähenee Suomesta. Kyllä nyt täytyisi saada sellainen henki tänne Suomeen, että nämäkin yksiköt säilyisivät mahdollisimman kauan täällä, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

Metsäjohtajat puhuvat kansainvälisestä pudotuspelistä. Investoinnit valuvat sinne, missä raha tuottaa parhaiten.

- Kyllä Suomessa pitää paljon muuttua asiat ja maailmassa muuttua asiat, että Suomeen uusi paperikone investoitaisiin, Pesonen jatkaa.

Kova haaste tulee Saksasta. Saksassa paperityöntekijän viikoittainen työaika on neljä tuntia pidempi kuin Suomessa.

Seisokit syövät tulosta

Metsäjohtajien rintama esiintyi tänään sovinnollisesti, vaikka pinnan alla kiehuu. Tehtaiden seisokit tuhoavat laskusuhdanteessa kituvien metsäyhtiöiden huhti-kesäkuun tulokset.

- StoraEnso on kuten koko Suomen metsäteollisuus kärsinyt kymmenen viikon työtaistelusta eli koko toinen kvartaali on mennyt kuralle. Sen vaikutus tulee olemaan merkittävä koko tulokseen, pohtii StoraEnson johtaja Pekka Laaksonen.

Metsäteollisuuden johtajat varautuvat pitkään taisteluun. Pallo on huomenna liittokokoustaan pitävällä Paperiliitolla.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 07.06.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.